Sivut

11.11.2010

6. Teemana tuotekuvaus: esineiden kuvausharjoituksia kotosalla

Tee kannu valaistu softboxilla ja snootilla "hiusvalo" eli kohdennettu valo taustalta  päävalon puolelta ylempää ja tasoittavana valona on käytetty heijastinta.



Teekannu

Tässä on se Rollei Flex, jolla olen ottanut ensiaskeleet valokuvauksen tiellä ja myös todennäköisesti ensimmäinen kamera jolla olen koskaan ottanut kuvia. Kuvan otossa käytetty samaa tekniikkaa kun ensimmäisessäkin kuvassa. Tätä kuvaa otettaessa kamerassa on myös ollut polarisaatiosuodin. Ilman sitä kameran kannessa olisi erittäin häiritsevä valon heijastuma.



Rollei

Koriste fregatti on edelleen samalla tekniikalla valaistu kuin aiemmatkin kuvat, käyttäen myös polarisaatiosuodinta. "Hiusvalo"  tulee ylhäältä lähes päältä. Myös yksityiskohtakuvassa valaistus noudattaa samaa kaavaa.




Seitsämän meren tuolla puolen seilaa Champion kaikkine yksityiskohtineen


Viinikannua Thassokselta kuvatessa heijastukset vihdoin voittivat, enkä saanut niitä yksinkertaisesti katoamaan. Edes polasta ei tämän kohdalla tuntunut olevan tarvittavaa apua ja lähes puolen tunnin asettelujen jälkeen sain  mielestäni liian vaatimattomia tuloksia.  Ainoa ratkaisu olisi ollut luultavasti kuvausteltta, jossa kaikki seinät päästävät vallitsevaa valoa sisään, ilman suurempia heijastuksia. Lisäksi tuolla käyttämälläni polalla, olisi heijastukseton kuva saattanut olla mahdollinen. Pidän jälkimmäistä kuvaa onnistuneempana muotokielen vuoksi ja taustan ollessa toivotun  rauhallinen.



Viinikannu Thassokselta


7 kommenttia:

  1. Hyvä asia on se, että olet kuvanut erilaisia esineitä, erilaisilla taustoilla. Mielestäni paras kuva on teekannu, ja tumma tausta sopii siihen hyvin.

    Kuvissa on ehkä hieman liiankin ahdas rajaus. Tulee jotenkin tukala olo.

    Vanha kunnon Rolleiflex on upea kamera. Jyrkin opetuksesta jäi mieleen, että päävalon tulisi valaista kohteen etupuoli. Tarkoittaisiko se tässä tapauksessa, että päävalon tulisi kohdistua linsseihin? Kokeile.

    Viinikannussa on hyvä päävalo, mutta varjopuoli jää liian tummaksi. Jos tausta olisi erilainen, tummempi puoli ei kiinnittäisi niin paljon huomiota. Kannun "mahassa" olevat heijastukset häiritsevät epämääräisellä kuvioilla.

    Oikeanpuoleisen kannun olisi voinut kuvata hieman alempaa.

    Hienoinen epätarkkuus vaivaa kuvia.

    Tässä taas tällainen "kaivamalla kaivettu" kommentti.

    Ari

    VastaaPoista
  2. Teekannu: Hyvin aseteltu, kannun ulotteisuus tulee oivallisesti esille. Valaisu ok, tausta ok. Ainoa korjausehdotus on se, että voit rajata hiukan väljemmäksi.

    Kannun kulttuurihistoriasta. Kannu ei todellakaan ole mitään antiikkia vaikka siinä niin lukee. Sensijaan kannun muodosta voidaan lukea antiikin arkkitehtuurin vaikutteita (päätykolmio ja pylväät). Kannu lienee matkamuistotuliaisia Kreikasta (Thassokselta?, jossa itsekin olen vieraillut). Folklostiikka tuottaa näemmä kaunista? rihkamaa? turistien kukkaron keventämiseksi ja mukavien matkamuistojen haalimiseksi.

    VastaaPoista
  3. Rolleiflex: Olet asetellut "muinaisen" kaksisilmäinen peiliheijastukameran juuri niin kuin se tuleekin perustuotekuvassa asetella. Valaisu kohtuullinen. Erityistä huomiota kannattaa jatkossa tämän tyyppisissä kuvauksissa kiinnittää kameran linssin heijastumiin! Nyt linsseistä heijastuu punainen tautakangas, joka saa aikaan vaikutelman, että linsseissä on reikä läpi kameran! Sitä vaikutelmaahan ei tässä haeta. Näin ollen linssiheijastumat voisivat olla hmmm... vaikkapa folion heijastumia, jolloin linssi näyttää enemmän linssille!

    Jos lähtisit hakemaan ilmaisuusi perustuotekuvaa enemmän, mitä voisit tehdä? No, yksi ehdotus on rajata kamera vaikkapa ylimmäisen linssin kohdalta + Rolleiflex -logon kohdalta erikoislähikuvaksi! Tämän tyyppinen rajaus sopisi hyvin mainoskuva/mielikuva ilmaisuun laatukamerasta. Niin, eivätkä kuvaamasi ja ehdottamani ratkaisu ole toisiaan poissulkevia vaan toisiaan täydentäviä.

    VastaaPoista
  4. Purjelaivaa olisin kuvannut itse peruskuvana hiukan sivummalta. Lähikuvaidea on paikallaan.

    Pari sanaa purjelaivan ikonografiasta: Laiva/purjelaivahan on tuhansia vuosia tunnettu merten yli seilaava kulkuväline, mutta myös kirkon symboli. Olen itse käyttänyt purjelaivaa + lakaisevia käsiä kolme vuotta sitten Kirkkosanomien kansikuvana symbolisoimaan kirkollisvaaleissa uusina valittavien valtuutettujen toimintaa seurakunnassa. Liitän kuvani Kahvihuoneen johonkin ympäristöön...

    VastaaPoista
  5. Kyllä ensimmäisessä kannukuvassasi kannu on kuvattuna sopivammalta korkeudelta, jotta kannun muoto tulee esille. Haitalliset kiillot/heijastumat saat helposti poistettua PhotoShopissa leimasin -työkalulla. Tuttua?

    Arin peräänkuuluttama liian tumma varjopuoli ei minua häiritse.

    VastaaPoista
  6. Purjelaivakuvani Kirkkosanomien kansikuvaksi löytyy Linkkejä välilehdeltä.

    VastaaPoista
  7. Martti.
    Mm. teekannu on hyvä. T. Jukka K.

    VastaaPoista

Lukijat