Oman minän etsiminen on oikeastaan hyvin opettava kokemus kuvakerrontaan. Oman itsensä mieltäminen kuvana auttaa melkoisesti myös hahmottamaan yleisesti, miten kuvassa kuvakerronnalla persoonaa ja ajatuksia voi esittää. Kuvahan on aina tarina, nyt vain pitää löytää ne tuhatta sanaa vastaavan kuvan ominaisuudet ja tallentaa se kennolle.
Jos vielä rusettikin olisi kohdallaan
Antti toimi tällä kertaa mestarina kameran takana ja oivalsi myös loistavan näpertelytilanteen. Tällaisista pienistä kuvista saa upeita tarinoita. Siinä minä yritän vääntä frakkiin rusettia jonka olinkin ensimmäisissä kuvassa tehnyt pahasti pieleen. En muistanut ollenkaan, kuinka se olisi oikeasti kuulunut tehdä. Onneksi riittävästi vääntämällä päästiin hyvään lopputulokseen.
Kädet propellissa
Tässä voin nyt esittää valmiin triptyykin josta päätin ensikommentin jälkeen muodostaa quadro version:
Ihanteeni, minä vain kaksinkerroin ja pahin painajaiseni
Valintaa tehdessä oli varsin hankalaa valita, mitkä kuvista kelpuuttaisin lopulliseksi sarjaksi. Lopulta päädyin sarjaan, joista normi- ja ei-koskaan minäkuvat olivat kotona itse toteutettuja ja koulussa Antin ja Kaijan avustuksella kuvattuna ihanteeni. Tähän täydennyksenä lisäsin, koululla otetun kuvan, joka kertoo nykyhetkestäni aivan eri vaikutelman. Kumpikaan niistä ei ole kuitenkaan väärä.
On mielenkiintoista huomata, että suunnitelmastani tuli varsin itseni näköinen. Pelottavaa on myös huomata, ettei ääripäätkään ole kovinkaan kaukana itsestäni, vaan ihanteeni ja painajaiseni kuuluvat osaltaan tähänkin päivään.
Sarjasi toimii minusta mainiosti. Olet rajannut ääripäät vähän tiukemmin kuin arkiminäsi; se tuntuu hyvältä ratkaisulta. Samoin kasvosi ovat aina vähän eri kulmassa kameraan, mikä tuo mukavasti vaihtelua.
VastaaPoistaTuosta ihanneminäkuvasta: olen pahoillani, ettemme aina onnistuneet Antin kaa saamaan valokolmiota varjopuolen poskelle; osassa se kaiketi on. Toisaalta tuossa kuvassa ilmeesi on niin hyvä, vähän veijarimainenkin, joten annettaneen tuo täysvarjo toinen puoli anteeksi. Sinähän et siihen voinut vaikuttaa. Täytyy jatkossa olla vielä tarkempi joka kuvan suhteen.
Olet arkiminän taustavärin jotenkin muuttanut, eikö vain. Alun perin se oli sininen. Hyvä kun säästit sinisen tuohon ihannekuvaan. Hienostihan siellä näkyy ne lievät laineetkin! Graduaalivalo - olisko se LIUKUvalo - toimii kivasti. Arkiminän tausta on melko tumma, mutta toisaalta toimii siten muiden kuvien vastakohtana.
Solmukkeen näpräys kuvana on mainio lisä! :)
Se, miksi en käyttänyt ensimmäistä normi minä kuvaa johtuu oikeastaan kahdesta seikasta. Olen pyrkinyt saamaan lopullisen rajauksen jo kuvatessa, tässä se olisi ollut jälkikäteen rajattu, joka mielestäni ei opeta huolelliseksi kuvaamistilanteissa, vaikkei olekkaan tehtävän annon tarkoitus. Toiseksi ajattelin värisarjaa, jotta arkitodellisuus olisi kuitenkin ehkä tavanomaisempaa kun unelmaminä ja erottuisi myös värimaailmalta. Vaihtoehtona olisikin ollut tuo korjattu kuva, josta sinisestä kovasti pidän.
VastaaPoistaSarjan toinen kuva eli se missä on keppi ja kamera on paras - siinä tausta on harmooninen eikä tule esille liikaa, kasvot piirtyvät hyvin ja kasvojen valaistus on hyvä - kolmio!! - kolmannessa on mielestäni ylivalotusta niin että kasvojen ääriviivät eivät piirry yhtä kauniisti. Tosin en pidä käsien asennosta mutta se on varmaan makuasia! Tietysti eka kuva on kiinnostava, arvotuksellinen koska siinä on jonkinlainen ristiriita.
VastaaPoista