Sivut

13.11.2010

6. Teemana tuotekuvaus: esineiden kuvaus kotona jatkuu

En oikein ollut vielä tyytyväinen kaikkiin esine kuviin ja lähdin kuvaamaan joitakin kuvia uudelleen. Kannua kuvatessa jäi eniten vaivaamaan hallitsemattomat heijastukset, joita kannun kyljessä on ollut.  Kaikkein hankalinta oli estää kameravarusteiden näkyminen kannusta. Vaikka käytössä oli pyöröpolarisaatiosuodin, ei nuo peilautumiset millään kokonaan kadonneet ja huomasin, ettei asia helpotu edes luonnonvalossa. Asiaa helpottamaan suojasin kuvauslaatikon vielä lisäkankailla ja pyrin hallitsemaan myös kuvauspaikan suunnasta tulevat heijastukset. Lopulta ne mielestäni sain eheäksi kokonaisuudeksi, vaikka en vieläkään ole täysin tyytyväinen lopputulokseen.




Aikani kuluksi, kun en löytänyt enää soveltuvia esineitä kuvattavaksi, päätin seurata Arin jalanjälkiä ja kuvata jotakin lasista, kun olin saanut mielestäni melko hyvän setupin rakennettua. Mielestäni pallomaisen lasiesineen kuvaaminen olikin paljon helpompaa, kun tuon kannun sangen hankalat heijastukset.  Polalla sai vielä ongelmallisimmat heijastukset melko vähäisiksi.




Laivaa kuvatessa jäin miettimään, onnistuiko se kuva kuitenkaan ja saman tapaisilla valoratkaisuilla kun tähänkin asti ajattelin, että tässä eheämmällä taustalla kuvattuna valo on jotenkin paremmin hallinnassa. Ainoa joka ehkä tässä kuvassa kuitenkin häiritsee on taustan liika terävyys josta näkee, että kysymyksessä on kangas.




Kerta kiellonpäälle, lasinen kynttiläjalka edelleenkin perus asettelut samat. Pientä heijastusten hallintaa ja mielestäni tuloksena on aivan käyttökelpoinen lasikuva.




Kun  kuvani nostalgisesta Rollei Flexistäni ei sittenkään onnistunut hyvin, ajattelin vielä koettaa parantaa sitä. Syteen tai saveen, tässä nyt vielä Rollei puolin ja toisin. Kuvassa on käytetty kahta valoa, softboxilla. Seinien lisäksi valoa on ohjattu peilillä. Edelliseen korjattuna on linssisuojuksen peilien heijasteet saavat värinsä softboxin seinien heijastuksista. Näissäkin heijastukset on poistettu käyttäen polarisaatiosuodinta. Heijasteet ovat olleet varsin voimakkaita etenkin etsin hahlon reunoissa.




3 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia kaikki. Minusta onnistuneisuusjärjestys (paras ensimmäisenä) on 4, 1, 2 ja 3. Kynttilänjalkakuva on kerta kaikkiaan hieno, heijastukset ovat tosiaan hallinnassa. Kannukuvaa muuttaisin enintään hieman väljempään rajaukseen lähinnä vasemmalle.Pallomaisen lasiesineen kuva on sinänsä hyvä, mutta esine voisi erottua paremmin taustasta läpinäkyvien reunojensa osalta. Laivakuvassakaan ei ole mielestäni mitään vikaa, mutta syystä tai toisesta muut menevät omassa mielessäni edelle.

    VastaaPoista
  2. Äkkiseltään tuo kannukuva viehätti kovasti. Kannun pulleus ja muutkin muodot tulevat herkullisesti esille, kannun asento kameraan nähden tuntuu hyvältä. Pystysivuille kaipaisin vähän enemmän tilaa, etenkin nokkapuolelle.

    VastaaPoista
  3. Rolleiflex: Kauniisti rakennettu valo, heijastumat juuri niinkuin pitääkin olla. Pientä hiomista olisi vielä linssin heijastuman kanssa. Nyt se on melko tasainen, kun parhaimmillaan siihen voisi luoda esim. tummasta harmaasta vaaleaan liukuvan heijastuman. Muutoin erinomainen tuotekuva.

    Kynttilänjalka: melko hyvä valo, mutta kannattaa kokeilla vielä lasin valaisun perusperiaatetta: valaisua tausta kautta läpi lasin kohti kameraa.

    Pallomainen lasiesine: Ongelmana tässä kuvassa on se, että lasin muoto ei tule nyt riittävästi esille. Haasteeksi nousee valon rakentelun niin, että muoto paljastuu.

    Keraaminen kannu: Hyvin olet kannun asetellut ja kuvauskorkeus tuo kannusta oleellisen esille. Mutta se valo! Nyt nokan alle tulee ikävä heijastuma. Ehdotan, että lähdet rakentamaan valoa tässäkin aivan yksinkertaisesti: päävolo softboxina esim. vasemmalta, oikealle tasoittava heijastava pinta, samoin kannun päälle. Jos tämä ei toimi, kokeile kuten näimme maanantaina videolta viinipulloasetelman valaisun.

    Laivakuva: Tällaisenaan melko mitäänsanomaton, koska valaisu on pliisu. Ehdottaisin tähän lisäksi 1 aukon perusvalaisusta yli menevää sivuttaista vastavaloa (hunajakennolla), joka nostaisi laivasi paremmin esille taustasta ja muutenkin toisi loistokkuutta kuvaasi.

    VastaaPoista

Lukijat