Sivut

31.5.2016

Makroiluja ja kesän tuloa puutarhaan



 En ole aikoihin päivittänyt kuvia blogiini, aina valokuvat eivät yllä aivan sille kertomisen tasolle, jolla saisi ne jotenkin nousemaan esiin. Mullistukset elämässä on muuttaneet tärkeysjärjestystä uudelleen ja hiljalleen on palamassa taas juurilleen valokuvauksen pariin.

Gerbera
Gerbera 
Krysanteemi   
 Puutarhan kukkien kuvaaminen lähti liikkeelle kuihtuvista kukista kukkavaasissa. Ajattelin poiketa tavastani kuvata ja pyrkiä huomattavan laajaan terävyysalueeseen. Yleensä olen vierastanut tarkkuutta ja pyrkinyt luomaan äärimmäisyyksien lyhyellä terävyysalueella vain pieniä yksityiskohtia. Normaalisti terävä alue olisi riittänyt muutamaan heteeseen, mutta nyt päästään jo kohtuulliseen terävyyteen useamman sentin alueella ja kukat tulevat esiin koko komeudessaan. Kotioloissa valaistusta oli tehostettava salamavalolla, jonka asemaa on siirretty synca-johdolla voimakkaasti sivulle, noin 20cm etäisyydelle kuvattavista kohteista.

Käydessäni kotipihani puutarhassa huomioni kiinnittyi jo parhaat päivät nähneisiin tulppaaneihin, Olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota niiden loistamiseen auringossa ja niiden valtavan voimakkaisiin väreihin. Kameran automatiikka ei osaa arvioida valon määrää mitenkään, punainen hehkuu valtavan voimakkaana ja valotusta pitää säätää lähes -2 aukkoa. Silti huippuvalot palanevat puhki ja kontrastierot ovat käsittämättömän voimakkaat. Niittyleinikin kuvaaminen on myös lähes yhtä haastavaa, keltainen väri ylivalottuu todella herkästi.Kuvattaessa on mielenkiintoista, kuinka eri värit toistuu kuvissa eri tavalla, valotusongelmia ei yleensä valkoisen, sinisen tai vihreän kohdalla tule..

Ulkona, taas luonnonvalossa palasin itseäni eniten kiehtovaan maailmaan, jossa terävyysalue on hyvin lyhyt ja värisävyjen ja pehmeiden muotojen muodostama kuva korostaa vain hallittua aluetta. Nautin tele-objektiivien muodostamista yksityiskohdista, laajakulmaisuus vaatii erilaista tarinan kerrontaa ja huomaan, että itselleni on paljon helpompaa kertoa yksityiskohdilla, verrattuna esimerkiksi laajakulmaisella objektiivillä tehtytyyn rinnastukseen.





 Kuihtuneet tulppaanit voivat olla hyvin kauniita ja väriloisto yllättää voimakkuudellaan. Vaikka kuvaushetkestä syreenien kukkiin ei ole kun muutama hetki, on värimaailma kokonaan erilainen, vaikka paikatkin ovat aivan vierekkäin.








21.9.2015

Ruokolahdella viikonlopun vietossa

Ruskan ensi merkit alkavat näkyä luonnossa. Kuvatessa on vahvasti usein vahvasti omat tunteet pelissä ja mielellään etsii itselle sitä samaa virettä, kuvasi sitten luontoa tai jotain toimintaa. Kun omat tunteet ovat apeat, hakee myös kuvattavaksi jotain tummaa ja harmaata. 

Vaikka syksyyn suhtautuu hieman synkin tuntein ja kesän ilon aiheet ovat jääneet vähiin, on syksyn luonto myös varsin väriloistoista aikaa. Tällä kertaa en odottanut yötaivaalla mitään revontulen tapaistakaan, mutta aamuyön tunteina jopa noita kummallisia valoilmiöitä osui kuviin. Toiveena oli vain nähdä tähtikirkas taivas, mutta oikeastaan näin päljon toiveita enemmän. Pienet pilvet vielä tuo tuolle pimeälle yötaivaalle yllättävän paljon näkyviin.




 Puolipilvisessä maisemassa tummaa pilveä vastaan tulee luonnon vahvat värit parhaiten esiin. Oikeastaan yllättävän voimakas voi ruska olla, vaikka omasta ikkunasta katsellen ei kunnolla lähipuissa ole jälkeäkään ruskan tunnelmasta. Vesi myös kiehtoo aina. heijastusten tuottamat väreilevä veden pinta saa pinnat loistamaan maalauksellisen kauniina, vaikka lähempää puita tarkastelemalla voi lopulta ruskan tuntuma olla paljon miedompi. Veden välke ja souturetki järvellä on töiden lomassa jotain, jota voisin tehdä tunnista toiseen, vaikka miten pitkään. Oikeastaan kaksi asiaa, mikä liittyy tuohon syksyn maisemaan on tuo soutaminen ja sen rinnalla tapahtuva valokuvaus ja kalastus.



Veden väreilyn ja heijastuvat puun varjot saavat helposti katseen viipyilemään veden pinnalla ja etsimään kuvioita, mitä välkehtivä aaltoinen pinta luo. Värisävyt ovat myös yhtä tummia ja lähellä omaa sielunmaisemaa kuin mitä omat ajatuksenikin ovat.



Vietettyäni iltaa Imatran illassa, paluu mökin hiljaisuuteen toi esille jotain ihan muuta.Aamuyöllä taivas näytti alkuun lähes säkkipimeältä, eikä autoa ajaessa ollut kiinnittänyt huomiota tähtien loisteeseen ja pieneen outoon kajoon taivaanrannassa. Pitkät valotusajat toivat sitten selkeämmin esiin, että taivaalla loisti pieniä revontulia, Kuten vuotta aikaisemminkin, oli taivas muutenkin hyvin erinäköinen kun vuotta aikaisemmin. Myös tällä kertaa, oli selkeästi pimeämpää kun edellisellä kuvauskerralla. Otaksuin valon olevan ensin jo auringon nousua, mutta tarkkaan ottaen tuo valo tuli aivan väärästä suunnasta, pohjoisesta ja toisaalta tuolla ei ollut myöskään valosaastetta aivan lähellä, Savonlinnan valot ehkä yli 60km päässä.
Tähtitaivas oli varsin voimakas ja varsinkin tuo idän tai koilisen suunnalla loistava tähti, tai planeetta. Pientä syvyyttä taivaalle toi myös nuo muutamat pilvet, joita siellä täällä toi taivaalle omaa hohtoaan. Näistä kuvista muutamassa näkyy sateliitti tai tähdenlento. Ensimmäiset kolme kuvaa on etelän taivasta, jossa mahdollisesti kellertävä hohde lienee Imatran tai Lappeenrannan suunnasta etelästä.



 Näissä seuraavissa kuvissa nuo hienoiset revontulet antaa pientä väriä näkymään. Pimeän taivaan taustan rusehtava kajo saattaa olla 60km päässä olevasta Savonlinnasta.


Tällä taivaalla idän suunnasta loisti vahva kiintopiste taivaalla. Tuo kirkas piste heijasteli laiturilta.ja loi yllättävän voimakasta valoa maisemaan.





 Joskus suorastaan etsii paikkoja, missä valon määrä jää todella niukaksi. Tuolla mökillä ainoa mikä valaisti noita pimeitä tunteja oli pieni tervasoihtu, mikä antoi juuri ja juuri valoa, ettei astunut polulta harhaan. Kun metsän siimeksessä vain pieni tuulen vire ja oma hengitys on ne ainoat asiat, joita yöllä pystyy korvat erottamaan. Vain muutama tunti ja taas on maisema aivan eri näköinen. Maiseman täyttää sepelkyyhkyn pulina ja ohi lentävien joutsenten törinä.

14.9.2015

Yön tunteina on aikaa katsoa maailmaa

Kaapelitehtaan näyttely Pimiö ja Next Generation - Young eyes of photography näyttelyt ennen ajovuoroa avaavat ajatuksia, mahdollistaen myös uusia ideoita.







Paljon ratin takana istuessa tulee nähtyä ja koettua maailmaa, mutta harvemmin on varustautunut matkaan jalustalla ja kameravarusteilla. Lauantai päivän vierailut Lauttasaaressa ja käynnit valokuvanäyttelyissä Kaapelitehtaalla olivat jättäneet mielen avoimeksi katsoa maisemaa tiedostaen, että voin tallentaa näkemäni myös muualle, kun vain mielenmaisemaan.

Pitkä yö ja välillä vaikeat tilanteet liikenteessä, henkilökohtaiset huolet ja yksinäisyys autossa saa mielen rakentamaan mielikuvia ja kuvittelemaan maisemaa. Yöllä voi myös rakentaa helpommin tarinaa näkemästään ja saavuttaa hieman erilaista ulottuvuutta omaan kuvamaailmaan.




Pornaisissa aamun sarastusta aamu klo 5:00




Aamulla juuri auringonnousun tietämillä mahdollisti vähä valo ja kirkas tyyni sää pitkien valotusaikojen erilaisen kuvakerronnan. Hienoinen tuulen vire kuitenkin liikutti lehtiä ja saa samalla terävyyden vaihtelemaan pitkin kuvaa. Aamun hieman kylmä valo koskettaa tunteita ja jäin tuijottamaan maisemia toviksi ja samalla sain pientä ajatusta toivottavasti alkavaan valokuvaprojektiin.

Virta vie kohti kohta hyistä merta....

Lauttasaaren vesitorni

Lauttasaaren vesitorni on omaa lapsuuden maisemaa, jonka varjossa aikanaan opettelin kävelemään. Olen viime viikkoina tallentanut muutamia kuvia vesitornista ja koettanut nähdä sitä sellaisena, millainen maamerkki se on ja kuinka suuri merkitys tuolla ruman kauniilla hirvityksellä on mielessäni ollut.

Lauttasaaren vesitorni on rakennettu vuonna 1958, eli 7 vuotta ennen syntymääni, joskin lopullisesti rakennustyöt ovat päättyneet vasta 1959. Kooltaan tuo vesitorni hallitsee tärkeänä osana Helsingin rantasiluettia, johon tuo torni on nyt kuulunut jo yli 55 vuotta. Ymmärrän hyvin, että käyttämättömän ja rapistuvan rakenteen purkaminen on mielekästä, mutta se saa kuitenkin mielen hieman haikeaksi, vaikka mikään erityisen kaunis tuo rakennus ei ole koskaan ollutkaan.

Opettelin vuonna 1966 kävelemään tuon vesitornin lähistöllä ja siksi oma suhteeni tuohon jättiläis suppilovahveroon on niin voimakas. On ollut hienoa katsoa sitä laivasta, talvisilta hiihtoretkiltä ympäri saarta ja Seurasaarenselkää. Minulla on myös hallussani muutama värinegatiivikuva vesitornin huipulta luultavasti vuodelta 1967, Maamolahden sillan avajaispäivänä. Luultavasti olin siis itsekin tuolla käymässä, mutta siitä ei omat muistikuvat mitään riitä kertomaan.



Salmisaaren sillalta katsottuna Lauttasaaren nykyinen rantanäkymä.  Tältä osin on saari muuttunut paljon ensimmäisistä muistikuvistani, kun tässä näkymässä etualalla oli puinen kevyenliikenteen silta, joka johti silloisen Alkon pääkonttorin ovelle.


Nykyinen oikeustalo on tuo entinen Alkon pääkonttori. Vielä 1980-luvulla oli näkymän vasemman laidan rakennuksien tilalla hiilisatama ja valtava hiilikasa.



Tässä puistossa olen aloittanut puistossa ja läheisessä puutalossa kävin lastentarhassa vuonna 1970-1972.








Jättiläisvahvero viihtyy kuivissa kangasmetsissä ja tälläkertaa sadonkorjuu odottaa kerääjäänsä.



Tässä myös yksi todiste siitä, että sen ympäristössä on ollut hyvä ja rauhallinen paikka kasvaa. Paikan tuntumassa piilotteli tällainen siili. Toivottavasti purkaminen ei liikaa häiritse alueen luontoarvoja ja erityinen toive on, ettei puistomaista ympäristöä täytettäisi muilla rakennuksilla. Lauttasaari on jo nykyään jo aavistuksen turhaankin tiukkaan rakennettu. Näistä pienistä ja luonnonkauniista alueista kannattaa pitää kiinni, Helsinginkin alueella on suhteellisen paljon alueita, missä ei ole ollut vuosikymmeniin tällaisia luontoarvoja, mitä vieltä pieniä alueita on jäljellä Kotkankalliolla, Myllykalliolla ja ns. Ryssänkärjessä eli Veijarivuoren puistossa. Pidetään niistä kiinni.

8.9.2015

Kesän valokuvausreissu Utön majakkasaarelle.

 Elo-syyskuun taitteessa päätimme serkkuni kanssa käydä tutustumassa Utön majakkasaarelle.Viimeaikoina on aktiiviset kuvausreissut olleet turhankin vähissä, eikä kuvaaminen ole ollut mitenkään erityisen suuressa roolissa muutenkaan vapaa-ajan viettoa.

Kaksi yötä Suomen eteläisimmällä ympäri vuoden asutulla saarella antaa itselle hyvää kuvaa saaristolaiselämästä ja siitä, millaisissa olosuhteissa elämää vietetään jopa näin kesäisen säätilan vallitessa. Saari ehti näinä melkein kolmena päivänä näyttää monet kasvot. Aurinkoa, lähes tyyntä, auringonlaskua, vesisadetta, vähätuulisissa olosuhteissa ja edelleen jo kovan tuulen ja rankkasateen myllertämässä ilman alassa, tuli koettua monet kasvot ja kiinnostavia hetkiä.

Yritin kuvillani päästä pitkälti siihen saaristolaistunnelmaan, jollaisena olen mieleeni piirtänyt Suomen saariston. Neljän tunnin laivamatka yhteysalus Eivorilla näytti jo alkuunsa saariston tunnelmaa,  Tuulen ollessa hyvin olematon ja auringon paahtaessa vähäpilviseltä taivaalta ensimmäinen matka-osuus  helli matkustajaa, eikä ainakaan helposti matkapahoinvoinnista kärsivanä tarvinnut matkanteosta huolehtia enemmä.

Saaristo on kaunis ja näyttää paljolti maisemakuvina tuon maiseman monimuotoisuuden . Tuulen tuiverrus on muuttanut  puuston  hyvin matalaksi ja se luo osan saariston kauniista pienimuotoisuudesta. Maisemaa koristi kanervisto, punertavat kalliot, matalat katajat ja variksen marjatl.

Monet lähtevät kuvaamaan saarelle lintuja, joten itsekin päätin kokeilla  hieman luontokuvauksen saloja. Saarella oli asujaimiston lampaita ja erilaisia lintuja merikotkasta haukkoihin ja erilaisista hyönteisist-  kiinnostaviin kasveihin.














Auringonlaskut luovat aina omaa tunnelmaa, eikä tämäkään kerta muodostanut poikkeusta. Vaikka kannan mukanani varsin laajan valokuvausarsenaalin, jäi käyttämäni objektiivien ja valokusvälineiden osuus suhteellisen yksinkertaiseksi. Samalla mm. halusin testata menneisyyden objektiivejä EOS-kameroiden ensimetreiltä ja ihastuin moniin kuviin hieman erilaisen kuvan rakenteella. Käytännössä sain myös lainata ystäväni pidempää objektiivä, jolla sain taas hieman haarukoituasitä itselle sopivaa polttoväliä ja välineistön soveltuvuutta hieman rankemmissa olosuhteissa.

Hieman tuli kuvatessa myös sivutettua makrokuvausta ja taas huomasin, miten kivasti aiheesta saa vaihtelevuutta kuvailmaisuun. Lyhyt terävyysalue on kovasti itseni mieleen ja pääosin saatoin nauttia tuosta jäljestä, mitä tuottivat Canon EF 35-135mm 3.5-4.5 vuodelta 1988, Sigman EX 105mm EF DG  ja lainassa tietysti Canonin EF 100-400mm 4.5-5.6L. Tietysti vaikka objektiivivalikoima kattoi pitkälle kaikkea muuta, varsinkin tuon vanhan objektiivin kokeileminen sai vahvasti muistot heräämään oman aktiivisen valokuvaamisen alkumetreiltä ja uuden samanlaisen objektiivin hommaaminen sai tunteet heräämään todella vahvasti.

























Lähtöpäivän ja edellisenkin päivän sateet ja tuulisemmaksi muodostunut ilma sai kokeilemaan myös pidempiä valoituksia ja muuta hieman poikkeavaa.Vaikka en kahlinnut kuvaamistani mitenkään, huomaan mieltyneeni normaali ja telepolttoväleihin, lyhyeen syväterävyyteen ja myös erityisesti tuon vanhan objektiivin kontrastisuuteen Vaikka olen paljolti käyttänyt esimerkiksi uudempia korvaavia polttovälejä,  on tuo 35-135 kerrassaan mainio kovaääninen pikku zoomi, minkä kuvissa lähinnä suurimpien aukkojen vinjetointi ja keskellä se piirtää keskialal.

Lukijat