 |
| 27.2.2011 Seurasaaren silta, uusinta otos terapeuttinen valokuva maisema tai kulttuuriperintökohdekuviin |
 |
| 25.2.2011 Seurasaaren silta, terapeuttinen valokuva maisema jtai kulttuuriperintökohdekuvin |
Otin taas kuvia hieman etukäteen viikon teemaan tällaisia kuvia, mitä en suinkaan lähtenyt hakemaan vanhojen sukualbumien kätköistä, vaan ajattelin käydä suoraa kuvaamassa itselleni niin merkityksellisen maiseman ja myös kulttuuriperintökohteena ainutlaatuisen paikan.
Tämä maisema on ollut minulle uskomattoman monella tavalla ainutlaatuinen. Sen voi sanoa olevan pala omaa historiiaani, josta melkein voi nähdä syntymäkotiin, lapsuuden hiihtoretket kulkivat tästä, ensimmäisen kerran näin UKK:n hiihtämässä, kävelyretkillä tämä oli puolimatkan merkkinä, myös vanhemmilleni se on ollut ainutlaatuinen paikka, omat hääjuhlani on myös vietetty täällä ja lisäksi tässä näkyy myös isäni kuolinpaikka ja vielä hautausmaakin. Tämä tuo vielä mieleen itselleni isältäni periytyneen valokuvausharrastuksen, missä myös ensimmäiset valokuvat äidistäni on otettu. Eri vuodenajat antavat eri ulottuvuudet tälle paikalle, kuvia on talvipakkasista ja keväisistä hääjuhlista niin myös monelle juhannuskokoista. Seurasaari on monelle Helsinkiläiselle ja myös turisteille se on ainutlaatuinen museo-alue, vihreä keidas keskellä Helsinkiä, jossa on esillä hyvin kattavasti suomalaista rakennukulttuuria. Tämä maisema toisaalta kuuluu myös entisen presidentin virka-asunnon Tamminiemen maisemaan ja melkeimpä tuon nykyisenkin.
Kuva kuitenkin maisemana ei tuo kaikkea tuota arvoa esille, vaikka kaunis silta ja rakennukset siinä näkyvätkin, kokemukset luovat kuvan kontekstin. Oikeastaan olisin voinut toivoa hieman kirkkaampaa kuvausilmaa, tässä asussa toisaalta se tuo oikeastaan eri arvot esiin, aivan kuten eri vuodenajatkin.
Olisihan suvun albumeissakin näitä kuvia varmasti löytynyt, jopa melkein samasta paikasta, mutta tässä mielestäni iso osa tällaista kuvaamista on myös se itse kuvaustapahtuma ja siihen liittyvät muistot.
 |
| 27.2.2011 Seurasaaren silta |
Tässä jälkimmäisessä sarjassa voi havaita, miten väreillä on suuri vaikutus kuvaan, kuten teknisellä rajaamisellakin. Myös, kuten Ari totesi kommentissaan, ihmiset kuuluvat myös oleellisena osana maisemaan, vaikka tässä myös sillä voidaan vaikuttaa kuvan sisältöön ja muuttaa sen merkitystä. Kuvan väreistä saa tässä paremmin mieleen ne lapsuuden talviset hiihtoretket ja myös ne tunnetilat, millaisena tämän maiseman mielelläni näen, vaikka muistan myös ne paikan harmaat ja mustatkin hetket. Kuvia rajatessa halusin kuitenkin pidättäytyä niille teknisille yksityiskohdille mitkä niistä muistoista tällaisessa kuvassa haluan tallentuvan. Niitä ovat mm. kuvissa näkyvä kallio, siltarakennelmat ja mm. tietty kohta jäässä. Niitä ei kuvallisin keinoin voikkaan välittää, vaan se liittyy enemmän siihen tarinaan, mitä tämä maisema minulle merkitsee.
Kuvan merkitys kuvaajalle itselleen on hyvin usein erilainen, kuin kuvan katsojalle. Juuri mainitsemasi muistot ja kokemukset ajasta ja paikasta tuovat kuvaan ihan toisenlaisen ulottuvuuden. Ehkä voimauttavassa valokuvassa on juuri tästä ainakin osittain kysymys.
VastaaPoistaValokuvauksen harrastaja katsoo kuvaa hieman eri näkökulmasta. Tahtomattaankin alkaa etsiä kuvan teknisiä ja/tai sommitelmallisia puutteita. Ajatuksissa pyörii erilaiset vaihtoehdot siitä, miten itse olisi kuvan tuosta ottanut. Mahdollisuuksiahan usein on monia.
Ylemmässä kuvassa alkaa miettiä sitä, onko kuvauspaikka oikeasti ihan autio; ketään ei näy missään. Halutaanko korostaa hiljaisuutta, vai olisiko pitänyt odottaa jonkun kävelevän tyhjän etualan kohdalla. Saman kysymyksen voi esittää myös toiselle kuvalle.
Sinänsähän kuvat ovat teknisesti onnistuneita, mutta jotain lisäelementtiä siihen kuitenkin kaipaisi. Jotain sellaista, että myös ulkopuolisen katselijan katse pysähtyisi ja alkaisi miettiä kuvan tarinaa.
Mutta kuten sanottu, kuvaajan omien tuntojen ja muistojen nostamisessa varmasti toimivaa materiaalia.
Ensikuvat on otettu päivänä, jolloin kävelijöitä tuolla kuvauspaikalla oli kovin niukasti.
VastaaPoistaToisaalta tyhjä kuva täyttää paljolti sitä tarinaa, mitä 15 vuotta sitten tämä paikka edusti. Ilman tarinaa ensimmäiset kuvat ovat suorastaan mitään sanomattomia, vaikka itselle merkitys onkin sunnattoman suuri.
On vaikea käsittää, että jollain maisemalla voi yleensä olla näin suuri merkitys omalle historialle, olematta kuitenkaan koti.
Erikoisinta lienee se konteksti, että myös vanhempieni tarina liittyy niin oleellisesti näihin kuviin ja maisemaan.
Kuten Ari viittasit Tallinnan maisemakuvissa, että kuvan merkitys on tärkeä tyttärelleni, mutta näiden kuvien terapeuttinen merkitys on minulle henkilökohtaisesti suuri, vaikka itse olen kuvaajana ja toisaalta kuvaan myös tässä omaa tarinaani, vaikka kuvissa ei esiinny ketään henkilökohtaisesti tuttua.