4. Terapeuttinen valokuva jatkuu

Lähdin vielä uudelleen kuvaamaan tämän muistojeni maiseman. En usko, että omalla kohdallani on olemassa toista maisemaa, johon koskaan voi liittyä enempää tunnesiteitä. En tiedä kuvan terapeuttisesta merkityksestä, kun nämä kuvat ovat olleet oikeastaan mielessäni jo ennen ensimmäisiäkään kuvia. Lisäksi samantapaisia kuvia on lukuisia tästäkin maisemasta, joten ne eivät ole ainutkertaisia omassa hyvinkin laajassa kuvakokoelmassa. Se mitä haluan paikasta muistaa, liittyy oleellisesti siihen mitä kuvassa haluan nähdä ja miten sen rajata. Tämä rajoittaa niitä mahdollisuuksia, miten saisi kuvasta kuvateknisesti näyttävän. Toisaalta, myös se miten joissakin näistä kuvista haluan itseni näkyvän kuuluu osaksi tätä tarinaa. Koska osa tarinaa sattuu myös tarkalleen 15 vuoden päähän, ajattelin ettei tällaista päiväystä tule uudestaan ja antoi vielä hieman lisäpontta kuvaamiseen.

SEURASAARI

Tämä varsinkin Helsinkiläiselle tärkeä Fölis -saari toimi mm. Meilahden kartanon (Hindernäs) ja muiden yksityisten omistajien laidunmaana 1800-luvun lopulle asti. Helsingin kaupunki osti saaren itselleen aikomuksenaan rakennuttaa saareen asuinalue. Kaupunkilaisten vastustuksen ansiosta saari kuitenkin vuokrattiin maaliskuussa 1889 Helsingin Anniskeluyhtiölle, jolla oli ajanmukainen ja kattava suunnitelma "För folket" kansanpuiston rakentamisesta. Anniskelu-osakeyhtiö rakennutti entiseen varsasaareen Korkeasaaren kansanpuiston innoittamana muutaman vuoden kuluessa kattavan tieverkoston lisäksi mm. höyrylaivalaiturin, raittiusravintolan, kaivoja, portaikkoja ja näköalapaikkoja sekä kaksi tanssilavaa. Rakennukset Seurasaaren kansanpuistoon suunnitteli arkkitehti Frithiof Mieritz (1863-1916), joka oli saanut vaikutteita skandinaavisesta tyylistä.

Seurasaareen alettiin siirtää talonpoikaisrakennuksia Suomen eri maakunnista professori Axel Olai Heikelin (1867-1924) aloitteesta Ruotsiin perustetun Skansenin vaikutuksesta. Ensimmäiseksi siirrettiin taiteilija Akseli Gallen-Kallelan ja arkkitehti Yrjö Blomstedtin Konginkankaalta löytämä Niemelän torppa harmaine hirsiseinäisine rakennuksineen vuonna 1909.

Professori Axel Olai Heikelin aikana ulkomuseoon siirrettiin myös mm. Maalahden karjamaja (ostettiin Antellin varoilla jo vuonna 1906), Karunan puukirkko sekä pohjalaistalot Ivars ja Kurssi. Myöhemmin ulkomuseoon hankittiin satakuntalainen Antin talo, karjalaistalo Pertinotsa, savolaistalo Selkämä ja kainuulaistalo Halla. Säätyläisrakennuksia ulkomuseossa edustavat Kahiluodon kartano Taivassalosta sekä Iisalmen maalaiskunnan pappila. Viimeksi siirrettiin Savitaipaleen maalaiskaupan aitat vuonna 2002. Seurasaaren ulkomuseon työtä tukee vuonna 1956 perustettu Seurasaarisäätiö.

Seurasaaren maamerkkinä tunnettu valkoinen puusilta rakennettiin jo varhaisessa vaiheessa. Avuksi tuli luonto, sillä Helsingissä riehui syysmyrsky 28. päivänä elokuuta 1890, joten puutavaraa saatiin "luonnon" kaatamasta metsästä. Sillan suunnitteli August Granberg, ja se valmistui vuonna 1892. Sillan katokset ovat "saaren oman arkkitehdin" Frithiof Mieritzin käsialaa. Puusiltaa levennettiin puolitoistakertaiseksi 1970-luvulla, jotta huoltoautot voisivat ajaa saareen.


Nämä tiedot ovat lainattu http://www.seurasaarisaatio.fi/ sivuilta.
 
MINUN MAISEMA
 
Omakohtaisesti on Seurasaari ollutkin lapsuuteni tärkeimpiä paikkoja kodin ulkopuolella. Isäni seurustellessa äitini kanssa, otti hän mm. ensimmäisen valokuvan äidistäni kovassa talvipakkasessa 50-luvun puolivälissä. Myöhemmin seurasaaren sillankupeessa he menivät kihloihin näissä samoissa kauniissa maisemissa, tuon kallion laella sillan kupeessa.

Omat ensimmäiset kokemukseni täältä ovat muistikuvissa talvena 1969, kun alle 5-vuotiaana kävin hiihtoretkellä kiertämässä Seurasaaren. Kaakkaota oli mukava nauttia termoskannusta ja silta oli suurinpiirtein puolimatka hiihtoretkelle Lauttasaaresta. Siitä eteenpäin varsinkin talvisin oli Seurasaaren silta merkkipaalu hiihtoretkillä ja myöhemmin myös pitkillä kävelyretkillä, jossa seurasaaren silta edusti puolimatkaa 16 km kävelylenkeissä. Seurasaaren sisämaasto oli varsin antoinen samoilumaasto ja suksimäet olivat lähiseudun parhaat. Myös tuo kallio mistä aikaisemmin mainitsin oli mainio laskumäki, vaikka olin varmaan 7 tai 8 vanha kun ensikertaa uskalsin siitä laskea. Kun hiihtäminen silloin kuului talviharrastuksiin, näkyi myös silloinen presidentti Kekkonen näillä Seurasaaren laduilla hiihtämässä.

Suurimmat merkitykset Seurasaari sai, kun keväällä 1995, hääjuhlani järjestettiin Seurasaaren kesäravintolassa. Seurasaaren merkitys maisemana sai erilaisen käänteen seuraavana Talvena päivälleen 15 vuotta sitten 3.3.1996, kun isäni hiihtoretkellä saavutti määränpään ja kuoli lähelle Seurasaaren siltaa meren jäälle, tuon kallion edessä olevalle ladulle. Omissa kuvissani harvemmin otan itseni kuvaan, mutta tähän maisemaan itseni sijoittaminen on vaikeaa. Siksi kahdessa viimeisessä kuvassa olen tarkoituksellakin jättänyt itseni pienikokoiseksi tähän tärkeään maisemaan. Katse suuntaa tyhjälle ladulle, rauhallisella mielellä.




Seurasaaren silta rannasta 3.3.2011 Meilahden puoleita



Seurasaaren silta jäältä 3.3.2011, oikealla Tamminiemi



Seurasaari, näkymä kallioilta kohti Munkkiniemeä. 3.3.2011




Seurasaari, näkymä kalliolta kohti Tamminiemeä



Seurasaaren silta 3.3.2011, näkymä Munkkiniemen puolelta.

Seurasaaren silta 3.3.2011, muistoja jäältä



Seurasaari 3.3.2011 muistojen maisema

Kävin vielä täydentämässä kuvaotoksiani 5.3.2011 auringonlaskun jälkeen. Ajattelin saada itseni osaksi maisemaa, mikä osottautui liki mahdottomaksi toisaalta valon puutteen ja myös kuvasuunnittelun vuoksi. Valoitukset kaikissa kuvissa ovat hyvin pitkiä ja paikalla vallitsi melko kova tuuli. Asetuksina olivat 1/20s, 0,6s, 15s ja 30s auko vastaavasti ensimmäisessä 4.5 muissa 8. Lisäksi valaistuksena käytin täytesalamaa, missä sen osuus on kuitenkin alivalotettu varsin reilusti pari aukkoa. Lisäksi salama on suunnattu siten, että se ei liikaa valoittaisi lunta, vaam ainoastaan minut. Täsmäyksenä on käytetty sulkevan verhon täsmäystä, mutta vallitsevan valon osuus on niin suuri, ettei kuva toistu riittävän tarkkana vaan aiheuttaa merkittävästi liike-epäterävyyttä. Osassa kuvista taivas on väriltään melko aito, useimmissa kuitenkin paljon kirkkaampi kun todellisuudessa. Värilämpötila haittaa jälkimmäisissä kuvissa, koska valaistus on peräisin suurelta osin etu-alalla katuvalojen aikaansaamaa. Katuvalot muuttavat valkotasapainon aivan poskelleen ja kuvien luonnollisuus katoo lähes täysin.