Sivut

20.10.2010

5. Teemana henkilökuvaus: studiovalot jatkuu

Ensimmäisellä tunnilla tekemämme studion valorakennusharjoitus jatkuu tässä siten, että käytimme päävalona isoa softboxia, hiusvalona pahvista rakennettua snootia hieman päävaloa kovemmalla valoteholla, taustavalona vastaavaa ratkaisua kun hiusvalo, jossa kuitenkin oli valovuotoa verrattuna hiusvaloon, lisäksi tasoittavana valona sateenvarjo. Taustavalolla pyrittiin saamaan liukuva radiaalinen taustavalaisu.



Ensiksi otetuissa kuvat on tarkemmin rajattu ja tausta on suhteellisesti kauempana joten tausta on hieman rauhallisempi. Hiusvalo luo kontrastia taustan ja Arin välille. Käytetty polttoväli on 130mm luokkaa. Jälkikäteen havaitsin, että olisi pitänyt käyttää polarisaatiosuodinta, koska silmälaseissa näkyy heijastuksia. Lisäksi se lisäisi kuvan kontrastikkuutta,  eli näin jälkiviisaana olisi pitänyt huomioida. Syvyysterävyys on näissä kuvissa hieman liian suuri.


Tässä käytettiin väljempää rajausta ja noin 100mm polttoväliä ja reilun metrin suurempaa kuvausetäisyyttä. Taustavalon snoothin kanssa oli pieniä ongelmia, joten taustan valaisu jää hieman liian voimakkaaksi, kun taustavalon snooti vuotaa valoa ja tasoittuu liikaa koko kuva-alalle, eikä toivottua häivytystä näy. Samoin molemmissa kuvissa taustan tulisi olla huomattavasti tummempi. Liiallinen syvyysterävyys aiheuttaa ongelmaa taustan kanssa, luoden kuvista hieman levottomia.



2 kommenttia:

  1. Yleisesti ottaen itseään esittävien valokuvien arviointi on hankalaa. Harvoin kokee, että olisi sellainen ilme, kun haluaisi. Toisaalta vähänpä sitä ulkonäölleen mahtaa.

    No, yritän kuitenkin kommentoida kuvat jättämällä sisällön muiden arvioitavaksi.

    Kamerani on kivasti samassa linjassa hiusvalon ja paidan kauluksen kanssa. Yritin näyttää rennolta pitkästä päivästä huolimatta, mutta tietty väsyminen näkyy.

    Tausta on hieman turhankin vallitseva, jopa sekava. Vielä olisi pitänyt saada tummemmaksi. Kasvot punoittavat, mutta se on tietenkin luonteenomaista keski-ikäiselle ylipainoiselle suomalaismiehelle.

    Polvi oikeassa alalaidassa häiritsee samoin pieni vaalea kolmio vasemmassa alalaidassa.

    Roudarinteippi objektiivin vastavalosuojassa on tärkeä osa kuvattavan identiteettiä ja sitä ei tulisi shopata pois.

    Lisäksi kuvissa on hieman samaa vikaa, kuin omassa, Irjasta ottamassani kuvassa: ne ovat aavistuksen epätarkkoja.Olisiko liike-epäterävyydestä johtuvaa. Kuvathan otettiin aika pitkällä telezoomilla.

    Yritin hakemalla hakea kehittävää palautetta, josta voisi olla hyötyä seuraavan kerran. Missään nimessä en halua kuvia "mollata". Ja nämä ovat vain omia näkemyksiäni. Mielenkiinnolla jään odottamaan Jyrkin kommentteja.

    Ari

    VastaaPoista
  2. Hyvin rakentavaa kritiikkiä, ajattelin vielä kommentoida tuota epäterävyyttä, joka vaivaa usein osittain johtuen 20d:n ja kyseisen putken tarkennusongelmista. Liike-epäterävyyden mahdollisuus on tietysti mukana, onhan tuolla kamerayhdistelmällä painoa lähes 4 kg, joten tarkennuksen kestäessä voi otekin vähän vapista.

    VastaaPoista

Lukijat