Liike--epäterävyys ja epäterävyys

Meille opistossa Heikki Willamo luennoi  tulevista projekteistaan ja vahvasti kertoi myös pitkälti siirtymisestä mustavalkoisiin kuviin. Nähtyämme toinen toistaan mykistävämpiä kuvia, joista varsin monet olivat epäteräviä ja pehmeitä, jonkin opin mukaan ehkä jopa tavallaan epäonnistuneita kuvia, saivat kuitenkin suuremman tunteen aikaan, kun loputtoman teknisesti tarkat ja pysähtyneet ja muutenkin suorastaan kliiniset kuvat.

Itselläni värit kuuluvat oleellisesti kuvaan ja vain harvoin haluan värin jättää kuvasta pois. Monissa kuvissa pidän liike-epäterävyydestä ja sen aikaansaamasta maalauksellisista väripinnoista. Kuvan olemus muuttuu maalausmaiseksi ja liikkeen ja tapahtumien kulku nousee kuvan teknisiä asioita tärkeämmäksi. Heikki kuvissaan yksinkertaistaa vielä tämänkin, jättämällä pois vielä värit. Kuvissa on silloin hyvin erityyppistä mystiikkaa, jossa katsojan mielikuvitus on ainoa raja. Ernst Haassin härkätaistelun ja Heikin kuvien innoittamana kävin kuvaamassa viikoittaista ratsastustuntia.

Kuvista mielestäni parhaita on kolme epätarkinta, Kuten luennolla mainittiin, samankaltaisten kuvien loputon tuijottaminen voi tylsistyttää ja etääntyvä eläin voi olla yhtä kiinnostava kun lähestyväkin mm. juuri tuon liian tuttuuden vuoksi.

Kokeilin samalla Kaleinar 150mm/2.8 objektiiviä, joka oli kamerassani tuoreella P6-adapterilla. Siirtymällä samanaikaisesti manuaalitarkenteisiin ja silmälaseihin, ei ainakaan helpottanut tarkentamista, vaikka kyseesä oli ns. chipillä varustettu malli, jossa tarkennuksen valo osoittaa onnistuneen tarkennuksen. Ratsastus on kuitenkin sen verran hektinen laji, että on aika työlästä pysyä tarkennuksen perässä manuaalilasilla. Käytin lisäksi myös Sigman 105mm macroa ja 50mm 1.8 ja kamerassa oli valittu jatkuva tarkennus niillä kuvatessa.

 

 

Tässä sitten muutamia tavannomaisempia otoksia.