Tuotekuvausta

Aiheena tuotekuvausta, tehtävänä kuvata pullo, jossa toisenpuolen kiilto pehmeällä rajalla toinen terävällä.

Periaatteessa lähtökohta on  rakentaa kuva esimerkiksi photoshopilla sellaiseksi, että tuotteeseen saadaan halutut kiillot useista kuvista ja layereinä yhditää yhdeksi kuvaksi. Kuvaa otettaessa tietysti voi lähteä hakemaan koko toteutusta, mutta sellaisen hakeminen on erittäin työlästä.  Erilaisten kiiltojen ja heijastusten näkyminen pyöreessä lasissa on todella haasteellista.

Omassa toteutuksessani oli käytössä tällä kertaa vain keikkasetti kahdella välähdyspäällä, melko pieniä heijastimia, taustakangas ja pehmeän kiillon aikaansaamiseksi diffuusorina voipaperia. Katon ollessa erittäin matalalla ja tilojen ollessa hyvin ahtaat, viritykset olivat melko hankalia ja valaistus tuntui aina vaan vaikeammalta. Kuvia tämän tyyppisessä kokeilemisessa tulee kohtuullisen paljon ja erilaisten pahviheijastimien rakentaminen vaatii aikaa.

Tämä oli sitten lopputulos. Useammalla valolla olisi mm. etiketti voitu valaista erikseen, suuremmilla diffuusoreilla ja heijastimilla olisi kiillot vielä paremmin hallinnassa, mutta jonkin asteinen työvoitto kuitenkin. Kuten oleellista, on sisältö valaistu, jotta tuote näyttää oikean sävyiseltä. Se on saatu aikaan pullon taakse leikatulla pahviheijastimella, joka riittävän etäällä ollessaan valaistuu melko voimakkaasti takasivuilla olevista softbokseista. Oikealla valo tulee kokonaa takapuolelta, vasemmalla diffuusorina käytetyn voipaperin takaa lievästi edempää. Etuoikealla lisäksi käytetty heijastinta, jotta saadaan etiketti paremmin valaistua.

"Uhkia Fiskarsin idyllille"

Tehtäväaiheena on kuvareportaasi, jonka tarjoaa valitsemalleen aikakauslehdelle. Oman kuvareportaasin aiheena on saastuminen ja sen vaikutus luontoon ja matkailuun. Oma valintani soveltuu useampaankin lehteen, vaikkapa Matkailu, Luonto tai vaikka Suomen kuvalehti.

Teimme vierailun Fiskarssin kauniiseen ruukkimaisemaan. Ensimmäisenä kiintopisteenä kiinnitti huomiota kauniisti joen pinnasta heijastuva palotorni. Palotorni on kauan vartioinut tätä kaunista seutua ja varmasti sillä on ollut myös suuri merkitys ruukkipaikkakunnalle. Ihmisen vaikutus on ollut suuri jo satoja vuosia, teollisuutta on ollut jo yli 300 vuotta.

Vanhat talot ja teollisuus yhdessä puutarhojen ja ainutlaatuisenlehtomaaston kanssa tekee Fiskarsista ainutlaatuisen idyllin. Luonto-, kulttuuri-, historia- ja arkkitehtuuriharrastelijalle ympäristö tarjoaa upeat puitteet, mutta piittaamattomuus ja saastuttaminen aiheuttaa vakavaa vaaraa koko seudulle. Joen ja kosken näennäinen kauneus hämää katselijaa, pinnan alla lilluu pohjassa leväkasvustot, maasta löytyy öljyn jälkiä. Miten saamme estettyä uhkaavan vaaran?

Idyllinen Fiskarsin palotorni

Nostalgiaa ja historiaa, teollisuus on oleellinen osa paikkakunnan historiaa.

Kaunista luontoa ja rauhaa etsivälle ympäristö tarjoaa upeat puitteet.

Uhkakuvia vierailulta, öljyä mullassa

Luonnon monimuotoisuus ja ikä tulevat selkeästi esiin.

Lajirikkaus on suorastaan pysäyttävä.

Tämän tyyppinen luonto on erityisen herkkää.

Karmea todellisuus joen kunnosta.

Kontaktikuvausta

Haasteellinen aikataulu ja valokuvaustehtävä on välillä melkoisen hankala yhtälö. Oma aikataulu tehtävän suorittamiseen ei tällä kertaa oikein anna myöden, joten varmaankin normaalista poiketen suoritin sitä etupainotteisesti. Kuvauspäivä on tämä päivä, 10 kuvaa itse vieraasta henkilöstä. Kontaktikuvauksen ajatuksena on ottaa kontaktia kuvattavaan henkilöön pyytämällä kuvauslupaa ja samalla ohjata kuvattavaa ja toimia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa hänen kanssaan.

Omalta kohdaltava ventovieraan henkilön kuvaaminen ja ylipäätä sosiaalinen kanssakäyminen on monen lukon takana. Jokainen yritys tuntui varsin hankalalta ja itsensä valmistaminen jokaiseen kuvaukseen tuntui yhtä haastavalta. Tein päätöksen käyttää tässä kuvauksessa vain vallitsevaa valoa, yöllä kuvatessa siis katulamppujen, mainosvalojen ja erilaisten loistevalojen sekamelskassa. Toiveena oli kuvauspaikaksi esimerkiksi katu tai jokin muu julkinen tila. Helsingin Erottajan, Kampin ja Kaisaniemen puiston välinen aluetta tuli tähän kuvaukseen käytettyä. Aloitin kuvauksen vasta myöhään illalla, noin klo 23.00 tietämillä ja lopetin joskus 3 jälkeen. Kaikki kuvatut olivat erillisiä henkilöitä ja myös kuvauspaikat pääosin etäällä toisistaan. Pyrin valitsemaan kuvattavaksi kaiken ikäisiä henkilöitä, mutta kellonajan huomioon ottaen kuvattavaksi valikoitui nuoria ja keski-ikäisiä.

Positiivistä tässä oli se, että sain kontaktin ihmisiin ja he olivat myös vastavuoroisesti kiinnostuneita tästä projektista. Kuvaustulokseen voin olla tyytyväinen ylitettyäni joitakin muureja. Äärettömän heikoissa valaistusolosuhteissa, suurin osa kuvista on voimakkaasti epäteräviä, värit kertovat omaa kieltään kaupungin valoista ja niiden luonteesta.

Kun valkotasapaino on näissä kuvissa täysin mahdoton, päätin vääntää niistä mv-versiot. Kun kuvausolosuhteiden valaistus oli käytännössä satunnainen katuvalaistus, ei kuvat välttämättä  ole juuri toivottuja. Mietin alkujaankin haluanko tuoda kuvauspaikan luonteen esille kuvatessa.

Kuvatessa henkilökuvaus on erilainen taitolaji. Kontaktin ottaminen kuvattavaan onnistuu toisilla luontevammin kun toisilla. Itse en ole erityisen avoin ja luottamuksen saaminen aikaan vaatii itselläni huomattavasti aikaa, mutta voin olla tyytyväinen, että näinkin pitkälle pääsin kuvatessa.

Suppilovahverot

Jääräpäänä, nämä suppilovahverot vastaavat nyt "Sieni"-tehtävän alkuperäistä mallia. Kotona Helsingissä näitä ei ihan vieressä kasva, mutta opistolta vain muutaman kilometrin etäisyydellä löytää jo mainioita paikkoja, joista kastikkeen saa aikaiseksi. Olinkin siis varautunut saappailla talsimaan hetken metsässä.

Makrokuva tuntuu oikealta ratkaisulta, vaikka helposti on tavallaan itselle vähän liian varma ratkaisu. Mustavalkoinen kuva on kuitenkin oikeastaan aika poikkeava omasta tyypillisestä valokuvasta. Kokeilin muuttaa kuvaa jälkikäteen RAW-muodosta jpg:ksi, mutta näissä pääosin tuo väritön toimii vain selkeästi parempaa.

Huomenna yöllä tai viimeistään perjantai aamuna, olen saamassa kuvaukseen suuria haasteita. Edessä on kontaktikuvaus sessio, jossa tuntemattomia henkilöitä kuvataan kadulla pysäyttämällä ja saamalla henkilö suostumaan kuvattavaksi, siten että saa syntymään hyvän vuorovaikutussuhteen kuvattavan kanssa.

"Sieni" johdantoa mustavalkoisiin kuviin

Syksyn sävyttämä kuvatehtävä "sieni" toimii johdantona mustavalkokuvan maailmaan. Miten värit kokee kuvassa, on aina melko suoraa havainnointia värikuvassa ja luonnossa. Mustavalkokuvassa väri-informaatio puuttuu, mutta usein ajatuksissa kuvaan kuitenkin rakentaa oman värimaailman oman kokemuspohjan mukaisesti. Ehkä se onkin syy, miksi mustavalkokuvaa arvostetaan monesti värikuvaa enemmän, kun mahdollisuus mieltää värit jää kokonaan katsojalle.

 

Värien havaitseminen heikkenee kun valaistusolosuhteet heikkenevät. Vähässä valossa voi kuvatessa, jo melko hyvin havaita lopputuloksen, mutta voimakkaasti sekavärisessä ympäristössä lopputulos näkyy vasta kuvan otettua. Periaatteessa, otettaessa kahdesta aivan erivärisessä pinnasta kuvaa, voi lopputulos näyttää täysin yksiväriseltä värisokean tapaan. Se asettaa lisää haastetta kuvaamiselle.

Usein kuitenkin värienmäärän vähetessä, kuvassa muodot ja harmaa-asteikon sävyt korostuvat. Samasta kuvasta tulee kaksi täysin eri tarinaa. Nämä kuvasarjat ovat täysin samoja kuvia. Mietinkin, kummista kuvista itse pidän enemmän. Itselleni värien merkitys on varsin suuri, mutta myönnän, että joissakin kuvissa mustavalkoisuus toimii paremmin.

Jos nämä kuvat olisivat lajikuvia, varmasti väri kertoo tärkeitä tunnistamiseen liittyviä kysymyksiä. Ehkäpä tatin kohdalla merkitys on jo paljon vähäisempi. Kolmannessa kuvassa värimaailma on sen verran kapea, että kuvat ovat hyvinkin toistensa kaltaisia.

Liike--epäterävyys ja epäterävyys

Meille opistossa Heikki Willamo luennoi  tulevista projekteistaan ja vahvasti kertoi myös pitkälti siirtymisestä mustavalkoisiin kuviin. Nähtyämme toinen toistaan mykistävämpiä kuvia, joista varsin monet olivat epäteräviä ja pehmeitä, jonkin opin mukaan ehkä jopa tavallaan epäonnistuneita kuvia, saivat kuitenkin suuremman tunteen aikaan, kun loputtoman teknisesti tarkat ja pysähtyneet ja muutenkin suorastaan kliiniset kuvat.

Itselläni värit kuuluvat oleellisesti kuvaan ja vain harvoin haluan värin jättää kuvasta pois. Monissa kuvissa pidän liike-epäterävyydestä ja sen aikaansaamasta maalauksellisista väripinnoista. Kuvan olemus muuttuu maalausmaiseksi ja liikkeen ja tapahtumien kulku nousee kuvan teknisiä asioita tärkeämmäksi. Heikki kuvissaan yksinkertaistaa vielä tämänkin, jättämällä pois vielä värit. Kuvissa on silloin hyvin erityyppistä mystiikkaa, jossa katsojan mielikuvitus on ainoa raja. Ernst Haassin härkätaistelun ja Heikin kuvien innoittamana kävin kuvaamassa viikoittaista ratsastustuntia.

Kuvista mielestäni parhaita on kolme epätarkinta, Kuten luennolla mainittiin, samankaltaisten kuvien loputon tuijottaminen voi tylsistyttää ja etääntyvä eläin voi olla yhtä kiinnostava kun lähestyväkin mm. juuri tuon liian tuttuuden vuoksi.

Kokeilin samalla Kaleinar 150mm/2.8 objektiiviä, joka oli kamerassani tuoreella P6-adapterilla. Siirtymällä samanaikaisesti manuaalitarkenteisiin ja silmälaseihin, ei ainakaan helpottanut tarkentamista, vaikka kyseesä oli ns. chipillä varustettu malli, jossa tarkennuksen valo osoittaa onnistuneen tarkennuksen. Ratsastus on kuitenkin sen verran hektinen laji, että on aika työlästä pysyä tarkennuksen perässä manuaalilasilla. Käytin lisäksi myös Sigman 105mm macroa ja 50mm 1.8 ja kamerassa oli valittu jatkuva tarkennus niillä kuvatessa.

 

 

Tässä sitten muutamia tavannomaisempia otoksia.

 

 

Minimalismiä

Pihan heinät ovat kiitollinen kohde objektiivien testaamiseen. Hankin edullisen pentacon six adapterin kiinan suunnalta, mikä on varustettu chipillä. Testien mukaan exif tietoina on aukkona aina 2.0, mikä ei ihan vastaa totuutta, mutta valotus vaikuttaa kuitenkin toimivan oikein. Mikä tärkeintä, vaikuttaa tarkennus varsin täsmälliseltä jokaisen kokeilemani objektiivin kanssa.

Mitä itse kokeiluun tulee, saatoin kokeilla P6-liitäntäisiä objektiivejä Kaleinar-3B 2.8/150mm ja Volna 2.8/80mm. Odotukset olivat sangen vaatimattomia, luulin niitä molempia varsin pehmeiksi ja muutenkin vaatimattomiksi suorituskyvyltään. Kaikki testit mitä suoritin olivat varsin suuria positiivisiä yllätyksiä. Kuvalaatu on varsin miellyttävää ja varsinkin muotokuvatarkoituksissa todella miellyttävää. Idässä on onnistuttu valmistamaan varsin mallikkaita objektiivejä, jonka ainoat isommat haitat liittyvät lähinnä painoon ja tarkennusrenkaan hidasliikkeisyyteen. Tarkennusrengasta tulee pyörittää laidasta toiseen useita kierroksia.

Tämä kuvan graaffisuus oli vahinko. Haeskelin oikeastaan vain heiniä, jotta saisin kuvaa terävyydestä ja joistakin objektiivin puutteista. Tietoisesti alivaloitin reilun aukon kuvaa, jotta saisin vielä heinille sävyt. Taustan ollessa suhteellisen lähellä kuvausetäisyyteen, olen tyytyväinen bokehin rakenteesta. Blurraus on varsin siistiä, eikä sen rakenne muodosta liian jyrkkiä kohtia. Vaikka tummuusero oli näkyvissä taustassa, ei se näyttänyt mitenkään kovin voimakkaalta kuvatessa. Vasta katsottuani kameraan huomasin linjojen risteävän varsin mielenkiintoisesti ja kontrastin ollessa huomattavasti jyrkempi.