Sivut

29.8.2012

Marko Hämäläisen näyttelyä valvojan silmin

Taiteiden yönä avattiin näyttely: Marko Hämäläisen Kunto - haltioitumista ja häpeää. Katselen näyttelyä kolmatta kertaa, avajaisissa ja nyt toista kertaa valvojan silmin.  Kuten näyttely itsessään, pyrkii se näyttämään erilaisen kuvan kuntourheiluun, niin minäkin tässä koetan näyttää kuvia, jotka kertovat päivästäni erilaisen katsannon näyttelyyn.

Kaapelitehdas useimmille on vain näyttelypaikka, mutta lapsuudessani se toimi juuri kaapelitehtaana. Laiturin puolella usein lastattiin kaapelia laivoihin, kaapelikeriä oli tehtaan edessä usein paljon. Itse asuin aivan sillan toisella puolella ja kävin usein katselemassa laivaan lastausta. Nyt pienimpiä keloja käytetään apupöytinä aulatiloissa. Kukkaset avajaisissa kuuluu asiaan, tällä kertaa läheisessä tarkastelussa yksityiskohtia puskasta.



Marko kertoi näyttelyssään koululiikunnan kolmannen sijan olleen aina testamentattu hänelle. Ajattelin kuvata yhtä teoksista, siinä valossa, miten hän on voinut kolmannen sijan kokea. Mahtoiko se olla sittenkin voitto, vai oliko se karvas häpeä.




Näyttelyn yksityiskohdat muodostuvat mielenkiintoisiksi, kun maailmaa katselee erilaisesta perspektiivistä. Viisi tuntia aikaa muodostaa mielikuvia ja leikitellä ajatuksilla.  Vaikka teoriassa kuvat ovat dokumentaarisia otoksia näyttelystä, en halua näyttää näkemäni näyttelyn kuvia, vaan sellaisen kuvakoosteen, millaisena sen koin.




 
 
Jos vielä haluat tutustua näyttelyyn, on se vielä tämän viikon auki joka päivä klo 12.00-17.00 Kaapelitehtaan valssaamossa sunnuntaihin 2.9.2012 asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat