Marko Hämäläisen näyttelyä valvojan silmin

Taiteiden yönä avattiin näyttely: Marko Hämäläisen Kunto - haltioitumista ja häpeää. Katselen näyttelyä kolmatta kertaa, avajaisissa ja nyt toista kertaa valvojan silmin.  Kuten näyttely itsessään, pyrkii se näyttämään erilaisen kuvan kuntourheiluun, niin minäkin tässä koetan näyttää kuvia, jotka kertovat päivästäni erilaisen katsannon näyttelyyn.

Kaapelitehdas useimmille on vain näyttelypaikka, mutta lapsuudessani se toimi juuri kaapelitehtaana. Laiturin puolella usein lastattiin kaapelia laivoihin, kaapelikeriä oli tehtaan edessä usein paljon. Itse asuin aivan sillan toisella puolella ja kävin usein katselemassa laivaan lastausta. Nyt pienimpiä keloja käytetään apupöytinä aulatiloissa. Kukkaset avajaisissa kuuluu asiaan, tällä kertaa läheisessä tarkastelussa yksityiskohtia puskasta.

Marko kertoi näyttelyssään koululiikunnan kolmannen sijan olleen aina testamentattu hänelle. Ajattelin kuvata yhtä teoksista, siinä valossa, miten hän on voinut kolmannen sijan kokea. Mahtoiko se olla sittenkin voitto, vai oliko se karvas häpeä.

Näyttelyn yksityiskohdat muodostuvat mielenkiintoisiksi, kun maailmaa katselee erilaisesta perspektiivistä. Viisi tuntia aikaa muodostaa mielikuvia ja leikitellä ajatuksilla.  Vaikka teoriassa kuvat ovat dokumentaarisia otoksia näyttelystä, en halua näyttää näkemäni näyttelyn kuvia, vaan sellaisen kuvakoosteen, millaisena sen koin.

 

 

Jos vielä haluat tutustua näyttelyyn, on se vielä tämän viikon auki joka päivä klo 12.00-17.00 Kaapelitehtaan valssaamossa sunnuntaihin 2.9.2012 asti.

Nostalgisia laivoja Helsingissä

Jo varhain pikkupoikana olin äärettömän kiinnostunut laivoista, etenkin purjelaivoista. Tänään ajellessani Hietalahden rannassa, lapsuudessa siinä rannassa, jossa hinaaja Protector ja joku muu olisikohan ollut Primus meripelastus hinaaja yleensä oli laiturissa, joskus 70-luvun alkupuolella.

Tällä kertaa laiturissa oli komea priki Gerda. Haltioituneena, jotenkin nostalgisissa tunnelmissa, kuvasin Gerdaa ja toista kuunaria, joka oli hieman telakalle päin kiinnittyneenä laiturissa. Lapsuudessa ei purjelaivoja juuri ollut, kaikki olivat melkeimpä muutettu hiekka-jaaloiksi. Yksi niistä oli partiolaisten Valborg, joka muistaakseni siirtyi partiolaisten omistukseen vuonna 1975. Itsekin olin tuon kantta silloin tilkitsemässä, ollessani kolkkapoika Lauttapartiossa. Ihailuni on niistä vuosista ja jo paljon aikaisemmin ensimmäisen kameran muodossa noin 7-9 vuotiaana kuvasin mm. erästä hiekkajaalaa ensimmäiselle omalle filmilleni.

Vaikeus päästä näistä vanhoista ajatelmista eroon, olen yhä haltioitunut nähdessäni oikeita purjelaivoja. Harvoja kertoja olen kuitenkin purjevenettä päässyt kokeilemaan, edelleen mieleni täyttää ihailu merta kohtaan.

Pisaroita ja muurahaisia

Yksityiskohdat ja makromaailma on ehkä helpoimpia tapoja opetella kuvaamaan muotoja ja yksityiskohtia. Lähes kaiken saa näyttämään mielenkiintoiselta ja nopeasti huomaa, että mitä pienempiin asioihin tutustutaan, sitä yksinkertaisempia muotoja tulee vastaan. Pelkistys tietysti yksinkertaistaa asioita, mutta vaarana on myös liika pelkistys. Kasveja, hyönteisiä, pisaroita ja erilaisia heijastuksia tulee kuvatuksi paljon, mutta näiden jälkeen pyrin palaamaan taas luonnollisempaan kokoon ja jos mahdollista ihmisiin. 

Tässä kuvasin kotipihallani lohikäärmepuun lehteä, nurmikon valkoapilanlehtiä ja hyvin pienikokoisia muurahaisia.

Hyödyllisintä opittavaa tämän tyyppisessä kuvassa on ehkä oikea rajaus, tarkennus ja kuten aina valo. Myös syvyysterävyys ja sen suuri merkitys tässä kuvaamisessa korostuu. Näissä kuvissa kaikissa on aukko ollut 5.0, vaikka näin äärimmäisellä macro-kuvalla tarkka alue jää vain siitäkin huolimatta joihinkin milleihin. Kuvaamisessa käytin apilakuvissa 105mm 2.8 macroa joka oli jo noin 1/1 suurennosetäisyydellä ja lisäksi 52mm loittoa eli suurennussuhde lienee lähellä 2/1 ja kuvausetäisyys on 10cm luokkaa.

Syyspuolen ratsastuskausi alkoi

Liikkuvien kohteiden kuvauksessa ei voi koskaan saada liikaa harjoitusta. Verrattain hitaat suljinajat ja melko pitkä polttoväli eivät illan hämärtyessä ole aivan helppo yhdistelmä. Kun kamera on kuitenkin jo nykymittapuun mukaan iäkäs, Canon EOS 5D, on kohina suuremmilla ISO-herkkyyksillä jo helposti havaittavissa. En kuitenkaan pidä sitä näissä mitenkään pahan näköisenä, vaikka se aivan selvästi havaittavaa onkin. Näissä kuvissa liikuttiin pääosin jo reilusti 800 suuremmalla puolella, jotta osassa kuvia saataisiin riittävää syvyysterävyyttä kuviin. Suljinajat kuitenkin venyivät aivan talvikauden mittoihin, 1/30-1/90s luokkaan.

Rajaus kuvissa on ongelma, samoin ratsastuksen liikeradat ja niiden seuraaminen. Melko usein pyrin rajaamaan kuvat erittäin tarkasti, mutta varsinkin liikeratojen hallitseminen samalla tuo esiin muita epäterävyysongelmia rajauksen lisäksi. Liikeradat ovat keinuvia, ylös, alas ja lisäksi vielä kiertyviä, joka tekee seurannan erityisen hankalaksi. Edes lähes onnistuneiden kuvien osuus jää hyvin vaatimattomaksi, esille en oikeastaan halua laittaa enempää kuin 5 kuvaa., eli alle  2% kuvasaaliista.

Aikaisemmasta poiketten, joissakin kuvissa olen käyttänyt selkeästi himmennettynä, mutta seurannan vuoksi kohteen tausta jää silti varsin pehmeäksi. Liikkeen tuntu ohittaa absoluuttisen terävyyden. Jos keli sallisi paremmin, olisi tietysti pysäytyskuvatkin mukavia ja takaisivat merkittävästi suuremman onnistumisprosentin, mutta jäävät ainakin omassa mielessä kylmemmiksi kuviksi.

Jatkoa koiruuksille

Melko paljon kuvaamiseen vaikuttaa objektiivi, tällä kertaa otin kiinteän 105mm Sigman 2,8 Macron kameraani ja päätin valmiiksi, että pyrin rajaamaan kohteen eli Pöppösen melko tiukasti. Varsin harvoin käytän kiinteäpolttovälisiä objektiivejä kuvaamiseen, kun zoomi antaa vapaammat kädet. Vaikka keli oli aurinkoinen, on metsässä ja ulkoilutiellä lopuksi melko rajallisesti valoa, joten päätös oli lopulta melko helppo.

Usein polttovälivalintani osuu teleen tai pitkään zoomiin, koska taustan hallinta on huomattavasti helpompaa kun laajakulmilla. Myös toistojen rakentaminen ja taustan erottaminen on helpompaa, kun taustalla olevat kohteet ovat merkittävästi pyöreempiä ja taustalla sijaitsevat erot eivät korostu. Usein omissa kuvissani tausta merkittävästi blurraantuu.

Kuten edellisessäkin postauksessa, pyrin jatkamaan koiran luonteen kuvaamista. 10 vuotias vehnäterrieri on määrätietoinen kulkija, joka edelleen elää täysillä koiranelämää. Terhakkuutta on tallella, vaikka ikää on jo karttunut. Luonnon helmassa koiramaisuus kukoistaa.

Koiruuksia

Koirien kuvaaminen on melkoisen haastavaa, varsinkin kun valo ei välttämättä riitä eläväisten olentojen kuvaamiseen. Näissä kuvauksissa käytin EF 35-350 mm 3.5-5.6L ja EF 28-135 3.5-5.6 IS putkia. Ulkokuvissa sää oli osassa varsin pilvinen, osassa aurinkoinen, mutta paljolti kuvat on otettu metsän siimeksissä.  Kaikki kuvat on otettu vallitsevassa valossa, sisäkuvien valosta osa on halogeenivalaisimesta. Kuvaustilanteissa valon vähäisyydestä johtuen, on suurin osa kuvista otettu joko täydellä aukolla, tai korkeintaan vähän himmennettynä.

Koirana on Pöppönen, 10-vuotias vehnäterrieri, joka on varsin reipas käytökseltään. Kontaktin saaminen on välillä varsin vaikeaa ja asettelua voi kuvitella, mutta lopuksi se on pitkälti sattumankauppaa. Tarkennusta olen pitänyt jatkuvalla tarkennuksella, mutta vanhan EOS-5D:n tarkennus ei pysy kovin hyvin matkassa. Silmiin tarkentaminen osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi, niiden ollessa syvällä karvojen peitossa. Myös suuret kontrastierot tekivät valottamisen melko paljon arpapeliksi. Automatiikan kertoman valotuksen korjailua piti korjata vuoroin 2-aukkoa ali, vuoroin 1 1/2 aukkoa yli.

Pyrin tällä kuvasarjalla seuraamaan normaalia koiraelämää, osin ihmisen, osin koiran perspektiivistä. Ensimmäiset päivät ovat muistuttaneet juuri kuvien kaltaisilta. Kovin erilaisia kuvia tulee, kun voi viettää pidemmän ajan koiran kanssa. Tuttavien koiria olen aiemminkin kuvannut, mutta nyt hieman pidemmällä jänteellä. Myös koiran ikä ja toisaalta myös rotuominaisuudet aiheuttavat haasteita. Noutajat esimerkiksi pyrkivät jatkuvasti miellyttää ihmistä on sellaiseen koiraan helpompi saada yhteys, terrierin ollessa huomattavan paljon itsenäisempi. Itse tällä hetkellä hieman huonosti liikkuvana suurin osa kuvamateriaalista on selän puolelta.

Hieman samaan aiheeseen, päätin lisätä pari kuvaa vallitsevan valon ja salaman yhdistelmällä. Iltalenkillä valo jää todella vähäiseksi ja kuvia ottaessa puiden varjossa metsän siimeksessä, illan valo ei juuri enää auta. Liike-epäterävyys on osa kuvakerrontaa, mutta voi edellyttää kymmenien testikuvien ottoa, ilman toivottua tulosta. Salamavalo, jos se on kamerassa kiinni, eikä sitä voi suunnata heijastimen, seinän tai katon kautta, on  hirveä tunnelman sammuttaja. Täytesalamana salamavalo on toimiva, mutta näillä valaistusolosuhteilla liikkeen osuus on varsin suurta.

Ensimmäinen kuva on täytesalamalla, taustan ollessa pehmeä, jolloin tummassa blurrautuvassa taustassa liike-epäterävyydestä ei ole suurta haittaa, mutta koiran ääriviivat ovat hyvin pehmeitä ja niissä on haamuja. Jälkimmäisessä kuvassa hain poikkeuksellista rajausta, mikä tässä korostuu normaalista poikkeavina linjoina. Sama liike-epäterävyys näkyy myös tässä voimakkaasti.