Sivut

1.12.2011

Kantaa ottava valokuva

Opettajamme Kikka jakoi meille jo aiemmin syksyllä mietittäväksi isompaa kuvaprojektia. Aiheena on kantaa ottava valokuva, 7-kuvaa käsittävä kuvakokonaisuus. Minulla melko nopeasti syntyi ajatus aiheesta, joka itselleni on ollut turhankin merkittävä. Juuri tästä ylisuuresta merkityksestä, jota tietotekniikka on edustanut jo noin vuodesta 1987 minulle ja niin monelle muulle. Tyypillisesti koneen äärellä ollaan vaikka tunnit ympäri, kellon tikittäessä eteenpäin. Haluan ottaa kantaa siihen tietokoneiden ylivaltaan, jota ne täyttävät työn ja harrastustenkin muodossa. Meillä voi olla elämää myös elämää realimaailmaassa ja eikä niihin tarvitse liittyä kello.

Halusin toteuttaa kuvaamisen vastaamaan realitodellisuutta, vaikkei kello näissä kuvissa ole oikeasti toiminnassa, vastaa kuvanottoaika pitkälle niitä yöntunteja, mitä kuvissa näkyy. Ajattelin pelkistää ympäristön irti todellisuudesta, sitähän virtuaalitodellisuus on. Halusin tuoda esiin yksinäisyyden, mitä voi helposti kokea ratkoessa ongelmia yöt läpeen. Harrastuksista mieleeni tuli musiikki ja se mahdollisuus tehdä sitä yhdessä kavereiden kanssa. Vaikka tunnelmat ovat sielläkin mielenmaisemaa, ystävät ja tunteet ovat todellisuutta.

Seitsämäs kuvakin on suunniteltu, ja lisään sen tänne, kun saan bändin vain kuvaan ja viriteltyä studion kasaan. Toteutuksen ilmaisussa olen lisäksi tavallaan sisäisesti ottaa kantaa myös kuvan korjaamiseen. Tein päätöksen myös siitä, että kuvissani en käytä Photoshoppia editointiin tässä projektissa, ainoastaan värisävy ja tummuussäädöt kuuluvat muutettaviin kuvan ominaisuuksiin, muu tietokoneella tehtävä jälkikäsittely ei sovi tähän kannanottoon.






 

1 kommentti:

  1. Tästä sarjasta tykkään! Musta siinä on sitä jotain...

    JHo

    VastaaPoista

Lukijat