Sivut

20.11.2011

Oma huone (Projektin ensimmäinen harjoitus)

Saimme vaikean dokumenttiprojektin dokumentaarisen valokuvauksen opettajaltamme Markolta. Aihe tuntuu haastavalta ja varsinkin mitä sisällyttää kuviin. Tarkoituksena on luoda noin 7-kuvan kokonaisuus "oma huone" teemasta. Tietysti projektia ei rajattu sen tarkemmin, jolloin toteutus jää aika vapaaksi. Oma huone tuntuu jopa hieman turhankin "iholle menevältä" ja mietin enemmän käsitettä mitä sillä tarkoitetaan.

Purkaessani tuntoja omasta huoneesta, ajattelin kuitenkin turvautua ajatukseen fyysisestä tilasta, jonka erityisesti koen omaksi. Se ei kuitenkaan ole välttämättä työhuoneeni tai olohuone, vaan tila jonka erityisesti koen omaksi. Olen henkeen ja vereen löylyihmisiä ja sauna on minulle jotain suurta ja merkitsevää. En voisi kuvitella pitkää jaksoa ilman saunaa. Viime päivinäkin olen käyttänyt melkein päivittäin tuota kotini tärkeintä tilaa, löylyhuonetta. Olen päättänyt dokumentoida sen sellaisena, kun näen sen lämpiämässä jo pian valmiina seuraavaan saunomiseen.








Tämä huone on appeni rakentama ja tilana sähkösaunaksi varsin tilava. Löylyjä siinä on otettu vuodesta 1976-77 lähtien ja paikassa näkyy ajan patina. Saunaan kuuluu myös pieni kasa löylykauhoja, joista itselleni tärkeimmä olen tehnyt samana vuonna kun talo on valmistunut. Itse olen käynyt ensimmäistä kertaa tässä saunassa keväällä 1993, eikä siellä ole kiukaan ja kiulun lisäksi oikeastaan muuttunut mikään. Tällainen projekti on itselle myös tärkeitä historia taltiointeja, viimeinen tila, mikä ei rakentamisen jälkeen ole vielä muuttunut, vaikka sen remontointia olen jo pitkään haaveillutkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat