Sivut

3.12.2012

Mustavalkoprojekti 'Sama asia eri näkökulmista'

Mustavalkoprojekti 'Sama asia eri näkökulmista' valmiina vedoksina.

Kuvasin kunnallisvaalien ehdokkaita kadulla, antaen heille tehtäväksi esittää valokuvaajaa ja valokuvattavaa. Alunperin otin kuvat sekä digillä, että filmillä kuten tehtävän tehtäväksianto edellytti, mutta kehityksen epäonnistuttua, jouduin kuvaamaan filmiosuuden tehtävästä kokonaan uudelleen. Digikuvat olin ottanut valokuvaajan roolissa, joten päätin muuttaa kuvausajatustani roolienvaihdon suuntaan, poliitikkokuvaaja ja valokuvaaja kuvattavana. Roolijakoa ja näkökulmaa etsien pyrin karrikoimaan politiikan ja sen ulkopuolella olevien suhdetta ja korostaa sitä perspektiivillä.

Vedostus oli melko haastavaa, koska digikuvien jyrkässä melko kirkkaassa valossa kuvatut kuvat olivat erilaisia filmille otettujen kuvien harmaa kostean todella loiva-sävyiseen harmaantuvaan iltaan. filmivedosten ja digi-vedoksien välissä on siksi voimakas sävyero. Olen pyrkinyt sitä keventämään, mutta toisaalta se korostaa myös näkemyseroa kahdesta erilaisesta vastakkaisesta näkökulmasta..

Kunnallisvaaliehdokkaat olivat satunnaisesti eri puolueiden ehdokkaita Keskustan, Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Sdp:n ja Vihreiden joukosta. Kolmen sepän aukiolla, Narinkkatorilla ja Asema-aukiolla oli kaikkien näiden puolueiden ja muidenkin ehdokkaita tekemässä viimehetken vaalityötä. Pienellä kysymyksellä kaikki ehdokkaat joita lähestyin, olivat varsin myönteisesti mukana tässä valokuvaustehtävässä.

Kuvien vastaparin tekeminen jo kuvatuille ehdokaskuville oli haastavaa, kun olosuhteet olivat niin erilaiset. Koska vaalit ehtivät ratketa, eikä samaa tilannetta ollut enää mahdollista tavoittaa, sain ajatuksen muuttua itse malliksi ja kuvasin itseni samoilla paikoilla, missä viikkoa aikaisemmin kuvasin ehdokkaat alkuperäisen ajatuksen rooleissa. Haasteellisinta on soveltaa tarkennuspiste kuvaan, mikä ei välttämättä ole kuva-alassa. Filmikameralla kun ei voi tarkastaa kamerasta, menikö tarkennuspiste oikein.

Asettelussa käytin pystykuvaa digillä otetuissa kuvissa ja vaakaa filmivedoksissa. Poikkeuksen teki parikuva, joka on myös digikuva. Tässä kuvat esitetään pareittain, mutta vedoksina digivedokset yllä ja filmivedokset pareina alla.

VASTAKKAIN











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat