Sivut

18.3.2012

Neulanreikäkamera

Kurssillamme käydään valokuvausta varsin monipuolisesti läpi, niinpä kokeilimme tällä kertaa valokuvauksen alkuajoista neulanreikäkameran tekoa. Ajatuksena oli valmistaa valotiivis tila rasiasta tai laatikosta, tehdä "objektiivi" neulanreiästä esimerkiksi aluminifolioon. Kameran sisälle asetetaan pimiössä, joko valoherkkä paperi tai filmi, jota valoitetaan avaamalla neulanreikä sopivaksi ajaksi. Paperin kehitys tapahtuu normaalisti pimiössä.

Oma neulanreikäkamera valmistui paksuhkosta lieriöstä, jonka halkaisia on noin 15 cm. Lieriön päässä oli muovinen kansi, joka oli läpikuultava. Kannen sisäpuolelle asetin alumiinifolion ja lisäksi myös mustasta kartongista tehdyn kaksoispohjan. Kansiosa on tehty samasta lieriöstä vastaavasti kun kameraosa, jonka sekä sisä, että ulkopinnalle on liimattu musta kartonki, jotta valon pääsy estetään rasiaan täysin. Omassa kamerassani on 3 objektiiviä noin 120 asteen kulmassa toisistaan. Valoherkkäpaperi asetetaan kaksoispohjan muodostamaan rakoon ja kiinnitetään neulanreikää vastakkaiselle puolelle. Kuvia tällä kameralla siis muodostuu 3 yhtäaikaa. Kukin kuva on noin 6x12,5 cm kooltaan. Suljin on rakennettu mustasta kartongista, joka muodostaa tiiviin lieriön kameralieriön ulkopuolelle. Objektiiviaukkojen kohdalla on reiät, ja aukko paljastuu kiertämällä kehää oikeaan kohtaan. Objektiiviaukot on porattu noin 1 cm kokoisiksi joiden päälle on liimattu varsinainen folioon tehty neulanreikä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat