Sivut

19.3.2012

Filmikuvausta: musta, valkoinen, vapaus ja muuta mukavaa

Pääosa kuvista tietysti otetaan digille nykyjään ja tietysti näin myös Muurlanopiston tehtävienkin kohdalla. Valoituksen ymmärtämisen kannalta on kuitenkin hyvä ja tärkeää oppia perinteiset menetelmöt, filmit ja vedostustekniikat. Vaikka perus periaate on kaikessa sama, kysymys on valon ymmärtämisetsä. Valoitusharjoittelu erityisesti filmille auttaa, kun kuvaamisessa on mukana sekä hinta, että mahdollisuus epäonnistumiseen. Muistikorttien ollessa suuria ei nykyjään välttämättä tule harkittua kuvaa ja turhien kuvien määrä kasvaa hurjasti. Harkinta, oikea valotus vähentää jälkikäsittelyn määrää ja auttaa oleellisesti pääsemään parempaan lopputulokseen. Oikeat valotukset ovat myös kuvankäsittelyn elinehto. Lisäksi kuvankäsittelyvälineet jäljittelevät jäljittelevät juuri pimiö ja filmityöskentelyn ominaisuuksia. Tulos harvoin on kovin erilainen, mutta joidenkin efektien jäljitteleminen on kovin vaikeaa, eikä lopputulos välttämättä näytä aivan samalta.

Työmme aiheita olivat tällä kertaa: Musta, valkoinen ja vapaus. Lisäksi oli tarkoitus myös vedostaa joitakin muita filmille kuvattuja kohteita. Itse mielenkiinnosta otin myös filmille omakuvan alkuvuoden omakuvatehtävästä. Mielestäni on jopa yllättävää, ettei kuvan luonne edes oleellisesti muutu, vaikka tämä kuva on otettu mustavalkoiselle filmille. Tämä myös osoittaa toisaalta sen, ettei filmi ja digi kuvaus ole periaatteessa kovinkaan erilaisia, asetukset ovat kuvissa samat molemmille medioille.

Lisäksi kokeilin erikoisempia pimiötekniikoita, tässä solarisointia. Solarisoinnissa kesken kuvan kehittämisen kehitteessä  kuvan jo osittain muodostettua annetaan sille lisävaloa esimerkiksi taskulampulla, jolloin kuvasta osa muodostuu negatiiviksi osa jää positiiviksi. Tuloksena on tumma lähinnä negatiivia muistuttava vedos. Vedosta käytetään negatiivinä, jolloin saadaan uusi vaaleampi vedos pinnakkaistekniikalla. Jos vedoksen haluaa oikein päin, tulisi negatiivi laittaa väärinpäin ensimmäistä kuvaa tehtäessä suurennoskoneeseen, jotta alkuperäinen kuva saadaan peilikuvana. Omassa kuvassani vaaleaversio on huomattavasti pehmeämpi, koska negatiivinen kuva on suodattunut paksun paperin läpi. Näin kuva muodostuu heti oikeinpäin, mutta ovat tietysti laadultaan kun phmytpiirtofiltterinläpi kuvattuna. Itse oikeastaan pidän tällaiseen kuvaan täsätä pienestä utuisuudesta.

Musta

Valkoinen

Vapaus

Muuta mukavaa

Vapaus versio 2


Omakuva mv-negatiiville

Solarisoitu kuva mv-negatiivista


Solarisoitua kuvaa on käytetty negatiivinä josta on edelleen vedostettu kuva pinnakkaismenetelmällä, normaalista poiketen valoitus on toteutettu paperin läpi ja jälki on merkittävästi pehmeämpää kuin sama kuva yläpuolella.


Digi-versio kuvattuna muutamaa hetkeä aikaisemmin samoilla asetuksilla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat