5. Suomi nyt, kuvaustyön valmistelua

Aiheen käsittely on vielä alkuvaiheessa ja meinasikin jäädä suorastaan kesken. Pienen lisä vihjeen avustuksella sain vihdoin mielikuvaa, miten aihetta voi kuvata. En halua, että negatiivisuus ja arvostelu olisi näiden kuvien tehtävä. Kun aihevalinta vaihtoehtoina on ollut "Raamattu nyt" tai "Suomi nyt", pinnalle usein pulpahtaa yleensä epäkohdat ja arvostelu. Vakaumus ja politiikka ovat ehkä niitä aiheita, mitä en mielelläni tuo julki, enkä esitä niitä mielelläni kuvissanikaan. Jälkimmäiseen aiheeseen voin ottaa kantaa arvostuksen, ihailun ja kunnioituksen muodossa positiivisessa hengessä.

Oma kuvasarjani tulee kertomaan kuvallisesti Suomea nykytilassaan ja sellaisena jona Suomen haluan nähdä. Olen jakanut kuvat kuvaryhmiin, kuvia tulee olemaan neljästä aihealueesta, luonto, teollisuus, kaupunki ja maaseutu. Jokainen aihealue muodostuu useasta kuvasta. Kuvien koko ja merkitys kokonaisuudessa luo mielikuvaa jokaisen osa-alueen merkityksestä tähän kokonaisuuteen. Ajatuksena on luoda Suomen lippu, joka koostuu neljästä aihealueen muodostamasta "lipusta". Mahdollisesti pyrin kuvan keinoin saada pystykuvien maiseman katkeamaan siten, ettei yhtä aihealuetta käsitellä kuin kolmella kuvalla. Paperimallilla testattuna kuvien suhteet näyttävät mielekkäämmiltä ja työ rauhallisemmalta, kun kuvien määrää rajoitetaan, vaikka alkuperäinen idea neljästä lipun mallisesta neljän kuvan kuvasarjasta muodostuisi iso lippu.

Kuvien ottaminen esitystavan pohjalla asettaa haasteita kuvauskohteille, jotta kuvasarjasta saataisiin yhdenmukainen ja sävyiltään ja hengeltään samankaltaisia. Ensimmäisen kuvasarjan osittain tuhouduttua kameran muistikortilla aiheuttaakin lisä päänvaivaa, kun joitakin kuvista pitää käydä hieman etäämmällä kuvaamassa. Toivottavasti muistikortin resetoituminen ei toistu uudelleen, kun esimmäisellä kierroksella tuhoutui ehkä 20 otettua kuvaa, muut saatiin vielä palautettua.

Juuri tiistaina keskusteltiin kuvien katoavaisuudesta ja varmuuskopioinnista. Kesken keskiviikkoisen kuvauspäivän, huomasin että kameran ilmeisesti virransyöttö ongelmien vuoksi kameran tallennus muistikortille estyi ja tuhosi muistikortin osiotiedot, siten että kortin koko sisältö tuhoutui viedessään mukanaan 168 tiedostoa. En havainnut tilannetta heti, kun otin kuvat, vaan vasta muutamien kuvien jälkeen. Onneksi vastaavia tilanteita eri medioiden kanssa on sattunut aikaisemmin, sain Linux jakelun mukana kuuluvan varusohjelmistolla (testdrive)testdrive palautettua suurimman osan tuhoutuneista tiedostoista. Viimeisten kuvien lisäksi levyltä pelastui noin 150 tiedostoa. Luultavasti olisi ne muutamat muutkin pelastuneet, jos tilanne olsi havaittu välittömästi vian jälkeen ja kuvia ottaessa uudet kuvat eivät olisi tallentuneet näiden kuvien päälle. Arviolta n. 80-90 km turhaa matkantekoa ja arviolta 3 tuntia kuvausaikaa ja pieni määrä kuvia hukkui. Ehkä aiheen kuvaamiseen toisaalta tulee vieläkin enemmän panostettua, kun saan nuo uudet kuvat kuvattua.

5. Suomi nyt

Valitsin tässä vaihtoehtoisista teemoista Suomi nyt aiheeksi. Vaihtoehtona olisi ollut raamattu nyt, mutta ajattelin jo tuota raamattu teemaa käsitelleenä käyttää vaihteeksi tätä tämän hetken ajankuvaa.

Ajankohtainen aihe tietysti näin eduskuntavaalien alla on muutos, taas Arkadian-mäelle valitaan 200 edustajaa. Muutosta, liikettä, ajan henkeä, tuolla päätetään taas seuraava kausi meitä kaikkia koskevia asioita. Viime aikoina maailmalla on tapahtunut paljon toinen toistaan hankalempia asioita, jotka tavalla ja toisella peilaavat myös sitä mitä ajattelemme Suomesta. Se on ajankuva Suomi nyt.



Koko värisuora laidasta laitaan



Ajankuvaa 2011 vaalit ovat ovella

4. Terapeuttinen valokuva: itseni sijoittaminen maisemaan

Jatkoa terapeuttisen valokuvan teemaan pyrimme löytämään taiteellista lähestymistapaa tähän hyvinkin vaikeaan aiheeseen. Maiseman valinta oli omalta kohdaltani ensin itsestäänselvä, mutta se osoitti toisaalta vaikeutensa sen liian suurella tunnearvolla. Olin jo oikeastaan luopunut ajatuksesta käsitellä tätä maisemaa, joka itselleni on niin monella eri tavalla tärkeä. Vaikeinta, että myös suru ottaa tässä maisemassa niin suuren vallan, päättyihän isäni retki näiden kuvien maisemaan.

Päätin tuoda kuvaan symboliksi sukset tyhjälle ladulle ja itseni hiljaisena katsomaan tätä paikkaa, muistellen sitä kaikkea mitä täällä olen kokenut. Mietin onko tämä kuvaaminen ollut terapeuttista. Olen tietysti tehtävän kannalta etsinyt uusia tapoja ilmaista näkemääni ja kokemaani kuvien avulla, mutta en usko että tämä sinänsä olisi kuitenkaan ajatuksiani muuttanut. Nyt sain vain lisäksi kuvat todistamaan omia ajatuksiani, olenhan aiemminkin tavannut käydä välillä rauhoittumassa ja katselemassa juuri näitä maisemia.





Tässä olen osana maisemaa, muistelen 





Katse tyhjyyteen, etsien latua

 

Hiljennyn ja muistan tuon viimeisen ladun. Tänne se kerran päättyi



Kohtaamalla ilot ja surut

 

Ttäältä ovat retket alkaneet ja tänne ne ovat myös joskus päätyneet, mutta latuja on jäällä aina lisää



Tämä maisema on muuttunut osaksi sisintäni, osaksi minua

Kuvien teknisistä puitteista: Käytin objektiiveina Canon EF 35-350L F3.5-5.6 ja Sigman Ex 15-30 EX DG F3.5-4.5. Aukot ovat olleet 8-13 luokkaa, lisäksi salamaa on käytetty radiolaukaisimella. Viimeisessä kuvassa valotusaika on 30s, muissa 1/20s-2s. Viimeisen kuvan valoituksessa, salaman välähdyksen jälkeen olen välittömästi siirtynyt pois tieltä, jotta valoituksen tausta valoittuu oikein.

Työtavaksi valitsin pitkävaloitus/salamakuvauksen jolla saadaan "päällekkäisvalotus" efekti. Tämä kuuluu omaan tapaani kunniottaakseni toisaalta perinteistä valokuvausta, mutta samalla myös osoittaakseni kunnioitusta isäni valoikuvausharrastukselle. Photoshopilla saa tällaisia efektejä kädenkäänteessä, mutta tämän tyyppisen kuvaamisen tekniikka onkin ehkä se eniten "terapiaa" aiheuttava tekijä.

Aukko oli melko pieni, 13 tietämissä, jotta toistun riittävän terävänä kuvassa ja taustan merkitys myös korostuu. Valoitus oli 30s, salama on asetettu noin 1,5m päähän, zoom 105mm kasvoihin, 1/8 Canon EX 550 salamalla. Se oli reilu metri kameran oikealla puolella ja itse salaman väläyshetkellä olin noin metrin etäisyydellä objektiivistä ja puolentoista päässä välähdyspäästä.

4. Terapeuttinen valokuva jatkuu

Lähdin vielä uudelleen kuvaamaan tämän muistojeni maiseman. En usko, että omalla kohdallani on olemassa toista maisemaa, johon koskaan voi liittyä enempää tunnesiteitä. En tiedä kuvan terapeuttisesta merkityksestä, kun nämä kuvat ovat olleet oikeastaan mielessäni jo ennen ensimmäisiäkään kuvia. Lisäksi samantapaisia kuvia on lukuisia tästäkin maisemasta, joten ne eivät ole ainutkertaisia omassa hyvinkin laajassa kuvakokoelmassa. Se mitä haluan paikasta muistaa, liittyy oleellisesti siihen mitä kuvassa haluan nähdä ja miten sen rajata. Tämä rajoittaa niitä mahdollisuuksia, miten saisi kuvasta kuvateknisesti näyttävän. Toisaalta, myös se miten joissakin näistä kuvista haluan itseni näkyvän kuuluu osaksi tätä tarinaa. Koska osa tarinaa sattuu myös tarkalleen 15 vuoden päähän, ajattelin ettei tällaista päiväystä tule uudestaan ja antoi vielä hieman lisäpontta kuvaamiseen.

SEURASAARI

Tämä varsinkin Helsinkiläiselle tärkeä Fölis -saari toimi mm. Meilahden kartanon (Hindernäs) ja muiden yksityisten omistajien laidunmaana 1800-luvun lopulle asti. Helsingin kaupunki osti saaren itselleen aikomuksenaan rakennuttaa saareen asuinalue. Kaupunkilaisten vastustuksen ansiosta saari kuitenkin vuokrattiin maaliskuussa 1889 Helsingin Anniskeluyhtiölle, jolla oli ajanmukainen ja kattava suunnitelma "För folket" kansanpuiston rakentamisesta. Anniskelu-osakeyhtiö rakennutti entiseen varsasaareen Korkeasaaren kansanpuiston innoittamana muutaman vuoden kuluessa kattavan tieverkoston lisäksi mm. höyrylaivalaiturin, raittiusravintolan, kaivoja, portaikkoja ja näköalapaikkoja sekä kaksi tanssilavaa. Rakennukset Seurasaaren kansanpuistoon suunnitteli arkkitehti Frithiof Mieritz (1863-1916), joka oli saanut vaikutteita skandinaavisesta tyylistä.

Seurasaareen alettiin siirtää talonpoikaisrakennuksia Suomen eri maakunnista professori Axel Olai Heikelin (1867-1924) aloitteesta Ruotsiin perustetun Skansenin vaikutuksesta. Ensimmäiseksi siirrettiin taiteilija Akseli Gallen-Kallelan ja arkkitehti Yrjö Blomstedtin Konginkankaalta löytämä Niemelän torppa harmaine hirsiseinäisine rakennuksineen vuonna 1909.

Professori Axel Olai Heikelin aikana ulkomuseoon siirrettiin myös mm. Maalahden karjamaja (ostettiin Antellin varoilla jo vuonna 1906), Karunan puukirkko sekä pohjalaistalot Ivars ja Kurssi. Myöhemmin ulkomuseoon hankittiin satakuntalainen Antin talo, karjalaistalo Pertinotsa, savolaistalo Selkämä ja kainuulaistalo Halla. Säätyläisrakennuksia ulkomuseossa edustavat Kahiluodon kartano Taivassalosta sekä Iisalmen maalaiskunnan pappila. Viimeksi siirrettiin Savitaipaleen maalaiskaupan aitat vuonna 2002. Seurasaaren ulkomuseon työtä tukee vuonna 1956 perustettu Seurasaarisäätiö.

Seurasaaren maamerkkinä tunnettu valkoinen puusilta rakennettiin jo varhaisessa vaiheessa. Avuksi tuli luonto, sillä Helsingissä riehui syysmyrsky 28. päivänä elokuuta 1890, joten puutavaraa saatiin "luonnon" kaatamasta metsästä. Sillan suunnitteli August Granberg, ja se valmistui vuonna 1892. Sillan katokset ovat "saaren oman arkkitehdin" Frithiof Mieritzin käsialaa. Puusiltaa levennettiin puolitoistakertaiseksi 1970-luvulla, jotta huoltoautot voisivat ajaa saareen.


Nämä tiedot ovat lainattu http://www.seurasaarisaatio.fi/ sivuilta.
 
MINUN MAISEMA
 
Omakohtaisesti on Seurasaari ollutkin lapsuuteni tärkeimpiä paikkoja kodin ulkopuolella. Isäni seurustellessa äitini kanssa, otti hän mm. ensimmäisen valokuvan äidistäni kovassa talvipakkasessa 50-luvun puolivälissä. Myöhemmin seurasaaren sillankupeessa he menivät kihloihin näissä samoissa kauniissa maisemissa, tuon kallion laella sillan kupeessa.

Omat ensimmäiset kokemukseni täältä ovat muistikuvissa talvena 1969, kun alle 5-vuotiaana kävin hiihtoretkellä kiertämässä Seurasaaren. Kaakkaota oli mukava nauttia termoskannusta ja silta oli suurinpiirtein puolimatka hiihtoretkelle Lauttasaaresta. Siitä eteenpäin varsinkin talvisin oli Seurasaaren silta merkkipaalu hiihtoretkillä ja myöhemmin myös pitkillä kävelyretkillä, jossa seurasaaren silta edusti puolimatkaa 16 km kävelylenkeissä. Seurasaaren sisämaasto oli varsin antoinen samoilumaasto ja suksimäet olivat lähiseudun parhaat. Myös tuo kallio mistä aikaisemmin mainitsin oli mainio laskumäki, vaikka olin varmaan 7 tai 8 vanha kun ensikertaa uskalsin siitä laskea. Kun hiihtäminen silloin kuului talviharrastuksiin, näkyi myös silloinen presidentti Kekkonen näillä Seurasaaren laduilla hiihtämässä.

Suurimmat merkitykset Seurasaari sai, kun keväällä 1995, hääjuhlani järjestettiin Seurasaaren kesäravintolassa. Seurasaaren merkitys maisemana sai erilaisen käänteen seuraavana Talvena päivälleen 15 vuotta sitten 3.3.1996, kun isäni hiihtoretkellä saavutti määränpään ja kuoli lähelle Seurasaaren siltaa meren jäälle, tuon kallion edessä olevalle ladulle. Omissa kuvissani harvemmin otan itseni kuvaan, mutta tähän maisemaan itseni sijoittaminen on vaikeaa. Siksi kahdessa viimeisessä kuvassa olen tarkoituksellakin jättänyt itseni pienikokoiseksi tähän tärkeään maisemaan. Katse suuntaa tyhjälle ladulle, rauhallisella mielellä.




Seurasaaren silta rannasta 3.3.2011 Meilahden puoleita



Seurasaaren silta jäältä 3.3.2011, oikealla Tamminiemi



Seurasaari, näkymä kallioilta kohti Munkkiniemeä. 3.3.2011




Seurasaari, näkymä kalliolta kohti Tamminiemeä



Seurasaaren silta 3.3.2011, näkymä Munkkiniemen puolelta.

Seurasaaren silta 3.3.2011, muistoja jäältä



Seurasaari 3.3.2011 muistojen maisema

Kävin vielä täydentämässä kuvaotoksiani 5.3.2011 auringonlaskun jälkeen. Ajattelin saada itseni osaksi maisemaa, mikä osottautui liki mahdottomaksi toisaalta valon puutteen ja myös kuvasuunnittelun vuoksi. Valoitukset kaikissa kuvissa ovat hyvin pitkiä ja paikalla vallitsi melko kova tuuli. Asetuksina olivat 1/20s, 0,6s, 15s ja 30s auko vastaavasti ensimmäisessä 4.5 muissa 8. Lisäksi valaistuksena käytin täytesalamaa, missä sen osuus on kuitenkin alivalotettu varsin reilusti pari aukkoa. Lisäksi salama on suunnattu siten, että se ei liikaa valoittaisi lunta, vaam ainoastaan minut. Täsmäyksenä on käytetty sulkevan verhon täsmäystä, mutta vallitsevan valon osuus on niin suuri, ettei kuva toistu riittävän tarkkana vaan aiheuttaa merkittävästi liike-epäterävyyttä. Osassa kuvista taivas on väriltään melko aito, useimmissa kuitenkin paljon kirkkaampi kun todellisuudessa. Värilämpötila haittaa jälkimmäisissä kuvissa, koska valaistus on peräisin suurelta osin etu-alalla katuvalojen aikaansaamaa. Katuvalot muuttavat valkotasapainon aivan poskelleen ja kuvien luonnollisuus katoo lähes täysin.