Onko terävyys, liike-epäterävyys, kohinattomuus aina laadun tae. Kun kuvausolosuhteet eivät mahdollista tarkkaa kuvaa, ei kuvat välttämättä ole kehnoja, vaan voivat olla enemmänkin todellisuudesta kertovia, mitä esimerkiksi salamalla tai erityisen suurilla ISO-herkkyyksillä voidaan saada aikaan.
Koiraa ulkoiluttaessa päätin ottaa kameran esiin, vaikka kamerani kohisee 3200 herkkyyksillä huikeesti ja hoidossa oleva koira liikkuu lähes ohjuksen lailla. Lisää ongelmaa aiheuttaa tolkuttoman vaikeat valaistusolosuhteet, pimeäaikaan on ainakin kolmen erilaisen valon värisävyä, jossa on edustettuna hyvinkin rajallinen määrä erilaisia valon taajuuksia, eli kysymyksessä on ns. likaista valoa. Vaikka omat silmämme näkee värisävyn jonain tiettynä, aivomme korvaa niitä puutteita varsin hyvin, puuttuu välistä värisävyjä todella paljon ja valkotasapainon säätäminen ei värikuvaan ole mitenkään mahdollista.
Ajatuksena oli kuitenkin kuvata hoidossa olevaa Aku koiraa iltalenkkiä vallitsevassa
valossa, kostealla säällä auringolaskun aikaan ja jälkeen. Pakostakin kuvaus piti suorittaa täydellä
aukolla, eikä tarkennus käytännössä toimi näin vaikeissa
valaistusolosuhteissa, kun korkeintaan satunnaisesti. Yhtälöön vielä lisäsin omien lasien kotiin
jäämisen, alkoi kuvauksen olosuhteiden paketti olla kasassa. Pääosin kuvat ovat n. 0,3s-1/25s
valotusajoilla ja aukkona kaikissa taitaa olla 1.8. Vauhdikkaimmat kuvat ovat pienessä hölkässä tai muuten varsin nopeassa kävelytahdissa ja muutkin ovat liikkeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti