MV-projekti

Syksyn isoksi mustavalko projektiksi annettiin tehtävä "Kaksi näkökulmaa". Tehtävän suorittaminen edellyttää sekä digillä että filmillä kuvattua osuutta, toinen näkökulma filmillä ja toinen digillä.

Aihevalinta on täysin vapaa, eikä näkökantoja ole mitenkään rajattu. Aihe siis oli mahdollista ymmärtää yhtä hyvin varsin konkreettisesti tai hyvinkin abstraktisti. Itselleni henkilökuvaus kontaktikuvausmaisesti tuntuu hankalimmalta kuvaamiselta ja toisaalta politiikka mahdollisimman itselle vieraalle aiheelle, tuli mieleen ensimmäisenä meineillä olevat kuntavaalit. Tuumasta toimeen lähdin suunnittelemaan kahta näkökulmaa, jotka molemmat on jotain totutusta poikkeavaa.

Oma tehtävän toteutukseni perustuu siihen ajatukseen, missä harvemmin kuvaajina näemme politiikassa olevia. Ajattelin tuoda ehdokkaat esille ehkä pelottavanakin kameran takaa hyökkäävinä valokuvaajina ja vastakohtaisesti alapuolella olevana yleisönä, jona yleensä tavallinen kansalainen itseään pitää. Kaikista kuvattavista en huomannut ottaa digillä molempia versioita, joten parit kuville tulee vasta kehitettyäni ja vedostettuani kuvat. Huomasin että valaistusolosuhteet olivat sangen haasteelliset, kontrastien ollessa huikean voimakkaat ja toisaalta valaistuksen jäädessä välillä hyvin vähäiseksi. Useamman tunnin kuvaamisen jälkeen sain haluamani kuvat ja toivon, että saan kehitettyä ja vedostettua myös kelvollista jälkeä filmistä.

Valintani osui useiden eri puolueiden ehdokkaisiin, jossa valintaperuste oli lähinnä lähestyttävyys. Olin hämmästynyt, miten suostuvaisia kaikki ehdokkaat olivat ja valmiina näinkin eriskummalliseen pyyntöön kuvattavaksi. Toisaalta jos politiikan puolella haluaa menestyä, ainoaksi vaihtoehdoksi jää tietysti tämän asetelman hyväksyminen. Kuvia on kuvajärjestyksen pohjalla Vihreiden, Kokoomuksen, SDP:n, Keskustan, Kokoomuksen, Perus-Suomalaisten ja Vihreiden ehdokkaat. Muiden ehdokkaat eivät kulkureitillä olleet niin aktiivisia, että olisin heistä saanut kuvattavia.

Kuvaamisessa halusin tuoda positiivisesti esille myös valokuvaajan näkökulman, jossa monesti samaistetaan kaikki valokuvaajat paparatzin rooliin ja toisaalta, että valokuvaajatkin kuuluisi olla paremmin samalla tasolla kuvattavien kanssa. Näissä kuvissa kääntyy perspektiivi jo alisteiseen suuntaan, joka ei oikein kuvana ole tavanomainen.

Valaisun toistaminen

Opiskelu tehtävänä tällä kertaa oli olemassa olevan valaisun toistamista ja halutun laisen kuvan luominen omakuvana. Ajatuksena on toistaa mahdollisimman lähelle saman tyyppinen valaisu, joka jossain olemassa olevassa kuvassa on. Sattumalta selasin Potraits The Library of World Photography teosta. Kirjassa useammalla selauskerralla näytti kuva Laurence Olivierista tarpeeksi haastavalta, joten päätin toteuttaa kuvan siitä.

Eipä se näköjään onnistunut vielä täysin, mutta jotakin hieman samaan suuntaan. Tällaisessa kuvaamisessa harjoitteluun pitäisi valita paljon aikaa ja alkuperäinen kuva olisi suotavaa olla kohtuu hyvälaatuinen. Kuvat nettiversioina ei vastaa kirjassa olevaa ja sävyjen mennessä tukkoon eri versioissa hieman eri tavalla, voi tuloksen matkiminen olla vähintäänkin turhankin vaativaa. Samalla kun eri versioissa värit ja sävyt toistuvat erilaisina, kiinnitää eri versioissa aivan toisiin asioihin huomiota,

Tuotekuvaukset jatkuvat

Edellinen kuvauskohteeni iso pullo, nyt vaihdoin sen miniatyyripulloon, jotta saan paremmin kuvattu pienemmillä välineillä kotioloissa.

Välineinä käytin 3-valoa eli keikkasetti (Elinchromen Dlite-2) salamat 60 ja 80 cm softboxit tai vaihtoehtoisesti snootti gridillä ja yhden käsisalaman (Sigma EF-500DG Super) yhdistelmää. Kuvaustilana käytin pienelle pöydälle sijoitettua kuvaustelttaa, jonka olen ostanut Hong Kong tavaratalosta "ministudio" nimellä. Siinä sarjassa en käytä sen mukana tulleita valoja, kun säädettävyys ja toiminta on keikkasetissä parempi. Lisäksi välineinä olivat heijastin diffuuserina leivinpaperista ja sälekaihtimen säleilstä valmistettua diffuuseria. Se oli n. 70 cm pitkä, jossa tuet ovat pystysuunnassa päissä. Laukaisussa käytin sekä radiotriggeriä että synkkajohtoa.

Päävalon suunta on melko voimakkaasti sivulta, jotta pullon kaunis  koholla oleva pantterikuvio tulisi esiin. Halusin tuoda pehmeän valon vasemmalta oikealle ja keskelle tai oikealle joko suoran varjon tai reunapiirron jolla saadaan korostettua pullon päärynämäistä muotoa. Pullon sisällön väri korostuu, kun valo tuodaan nesteen läpi. Pullon ääriviivat saa esiin kun valo tuodaan voimakkaasti taustalta. Hunajakennon tai tiukemman gridin avulla piirto on selkeästi terävempi. Käytin kaikissa kuvissa kahta salamaa, joista toinen oli  laukaistu "ministudion seinän lävitse, toinen softboxilla ylhäältä.

Halusin kuvissani korostaa luonnollista tuntumaa, jättämällä kuviin taustan vaikutus nesteen väriin. Otin sarjan kuvia myös photoshop työstöä varten, missä useimmat valaistusmallit tuli kokeiltua. Nesteen värin ja erilaiset heijastusvaihtoehdot ovat työstettävissä niistä. Kaikesta huolimatta pidän näitä puhtaasti valaistuksella tehtyjä kuvia luonnollisempina ja vahvempina.

Parhaimpina näistä ovat ehkä ensimmäinen, kolmas ja neljäs. Kauneimmin sisältö ja pullon struktuuri tulee esille  kolmannessa kuvassa ja pullon muoto korostuu kohtuullisen hyvin. Toisen kuvan ääriviivat ovat parhaat ja ensimmäisen kuvan kiillot ovat yksiä parhaita ja eniten annetun tehtävän kaltaisia.

Pöly on todella hankala ongelma,  varsinkin kun käytetään varsin pieniä aukkoja ja  muutenkin tässä suurennussuhde on melko suuri. Pullon korkeus on alle 10cm. Kuvien pullo on puhdistettu huolellisesti ja  turhat takaetiketit on poistettu. Silti pöly näkyy lähes kauttaaltaan pullon jokaisella pinnalla. Myös kennon likaisuus vaikeuttaa kuvien jatkokäsittelyä ja se kannattaakin tarkastaa aina ennen tämän tyyppistä kuvaamista.

Epäterävyys, kohina, liike-epäterävyys

Onko terävyys, liike-epäterävyys, kohinattomuus aina laadun tae. Kun kuvausolosuhteet eivät mahdollista tarkkaa kuvaa, ei kuvat välttämättä ole kehnoja, vaan voivat olla enemmänkin todellisuudesta kertovia, mitä esimerkiksi salamalla tai erityisen suurilla ISO-herkkyyksillä voidaan saada aikaan.

Koiraa ulkoiluttaessa päätin ottaa kameran esiin, vaikka kamerani kohisee 3200 herkkyyksillä huikeesti ja hoidossa oleva koira liikkuu lähes ohjuksen lailla. Lisää ongelmaa aiheuttaa tolkuttoman vaikeat valaistusolosuhteet, pimeäaikaan on ainakin kolmen erilaisen valon  värisävyä, jossa on edustettuna hyvinkin rajallinen määrä erilaisia valon taajuuksia, eli kysymyksessä on ns. likaista valoa. Vaikka omat silmämme näkee värisävyn jonain tiettynä, aivomme korvaa niitä puutteita varsin hyvin, puuttuu välistä värisävyjä todella paljon ja valkotasapainon säätäminen ei värikuvaan ole mitenkään mahdollista.

Ajatuksena oli kuitenkin kuvata hoidossa olevaa Aku koiraa iltalenkkiä vallitsevassa valossa, kostealla säällä auringolaskun aikaan ja jälkeen. Pakostakin kuvaus piti suorittaa täydellä aukolla, eikä tarkennus käytännössä toimi näin vaikeissa valaistusolosuhteissa, kun korkeintaan satunnaisesti. Yhtälöön vielä lisäsin omien lasien kotiin jäämisen, alkoi kuvauksen olosuhteiden paketti olla kasassa. Pääosin kuvat ovat n. 0,3s-1/25s valotusajoilla ja aukkona kaikissa taitaa olla 1.8. Vauhdikkaimmat kuvat ovat pienessä hölkässä tai muuten varsin nopeassa kävelytahdissa ja muutkin ovat liikkeessä.

Varjo ikkunassa

Aurinkoisena sunnuntai päivänä ulkolyhdyn varjo lankesi puisille kaihtimille. Kaihtimien puusäleiden paksuus on sen verran ohut, että voimakas auringonvalo tunkeutuu säleiden läpi. Varjo muodostaa hieman oudossa perspektiivissä kuvaa kaihtimiin ja sitä voi vielä vääristää lisää muokkaamalla kuvauspaikkaa.

Kuvan muodostuminen säleeseen tuntuu jopa hieman oudolta, kun säleen paksuus on kuitenkin noin 2mm. Hieman samaan teemaan kuvailin saniaisen lehtiä, jotka ovat jotenkin mukavan rytmikkäitä.

Kontaktikuvausta Helsingin rautatieasemalla

Sain ilmeisen voimakasta palautetta ensimmäisestä kontaktikuvauskeikasta. Sellaisen voi kokea kovinkin voimakkaasti, mutta on myös oltava sinut itsensä kanssa ja osata jatkaa. Palaute sai aikaan melkoisen kipsin lähestyä ylipäätään vierasta kuvattavaa.

Onneksi asiat täytyy voida suhteuttaa mittasuhteisiinsa ja ylittää ne omat esteet, jos joskus aikoo hankkia elatuksensa valokuvaajana. Tällä kertaa tuo olo oikeastaan vaan paheni kuvatessa, vaikka kuvaus sinänsä onnistuikin kohtuullisesti. Kuvasin noin tunnin 22-23 välisenä aikana Helsingin rautatieaseman kulkijoita. Näistä yrityksistä onnistui 11, eli noin yksi kuvaus viidessä minuutissa.

Kuten edellisellä kerralla, päätin kuvata vallitsevassa valossa, vaikken vierasta salamaa, halusin säilyttää katukuvauksen tunnelman. Käytin mahdollisimman suurta aukkoa,  1,8 ja 50mm polttoväliä. Tällaisessa kuvauksessa valinta tuntui oikealta ja kohteen sai erottumaan paremmin taustasta. Edelliseen kuvaukseen verrattuna,  pidin kuvausolosuhteet melko samankaltaisina, eli laiturialueena. Se helpotti melkoisesti väriavaruudessa, mutta toisaalta tämä on yhden paikan kontaktikuvaa, joka on ehkä yksitotisempaa katukuvausta.

Tällä kertaa pyrin useimmista henkilöistä saamaan sekä vaaka, että pystykuvaa. Jostain syystä mielestäni naiset onnistuivat paremmin vaakakuvissa ja miehet pystyissä, siltikin vaikka kohtuullisia otoksia varmasti oli molemmissa.