Sivut

1.2.2012

Omakuva

Kuten yleensäkin, tämän kertaiseen tehtävään olen käyttänyt paljon aikaa etukäteissuunnitteluun. En kuitenkaan tällä kertaa piirtänyt ajatuksia paperille, sillä minulle muodostui kuvasta erittäin vahva mielikuva. Kuvaa suunniteltaessa voin käytännössä hahmottaa kuvan päässäni ja tällä kertaa se ulottui pieniin yksityiskohtiin saakka.
Kuvien rakentaminen vahvojen mielikuvien muodossa voi toisaalta olla rajoittava tekijä. Olen vahvasti pyrkinyt noudattamaan aina yleensä ensimmäistä mielikuvaa, mitä aiheesta syntyy. Toisaalta takertuminen ensimmäiseen mielikuvaan toimii samalla kehittelyn jarruna. Kuvaamista hidastaa myös yksityiskohtien tarkka noudattaminen ja rajoittaa uusien ideoiden loppuunviemistä. Nykyisellään kun olen hieman huonosti liikkuvana, saan asioiden etukäteen suunnittelulla merkittävästi helpotettua kuvaamistani.


Tätä harjoitusta kuvatessa, otin kaikkiaan vain 4 ruutua, joka on kaikista kuvauksista suppein koskaan. Teknisesti kuvissa on kickers tyyppinen valaisu taustalta, jossa ääriviivat korostuvat, muuten kasvot on valaistu split tyyppisesti, eli kasvojen valaisu jakautuu nenän kohdalta jakautuen valaistuun ja varjossa olevaan puoleen.

Kuvan suljinaika oli 23s ja aukko 11, polttoväli muuttuu 300mm profiilikuvassa ja 100mm puolivartalokuvassa. Salamat on laukaistu kahdesti kaukolaukaisimella ennen ja jälkeen polttovälin muuntamisen. Tausta on musta, kickers valot on eristetty mustien valoseinien taakse, jotta vältetään taustan valottuminen valoheijasteista, samalla vältetään myös objektiiviin kohdistuva valo, joka saattaisi näkyä flaretyyppisenä. Päävalona toimi softbox oikealta, joka oli myös estetty samoilla heijastinseinillä kun kickersvalot, ettei taustalle pääse valoa. Kuvauspiste on lisäksi pimennetty ja taustalta tuleva hajavalo estetty verholla. Ohjausvalot oli kytketty pois, jotta vallitseva valo ei valoita taustaa ja siirtymisiä kuvausasemiin. Lyhyempi polttoväliasema oli merkitty teipillä objektiiviin.  Kuvauksessa apuna toimi Kati, salamien ja kameran kaukoohjaamisessa sekä polttovälin muuttamisessa.
Omakuvatehtävässä pyrin tuomaan esille itselleni tärkeää harrastusta, soittamista. Nautin musiikin kuuntelemisesta ja soittamisesta. Itse olen pathaiten omana yleisönäni, kun tasoltani en soittajana ole kovin hyvä. Tämä toimii samalla eräänlaisena intohimon tulkintana minulle tärkeistä asioista. Harrastuksena lapsuudessa soitin viulua noin 6 vuotta ja aikuisena kaivoin sen taas esille 17 vuoden tauon jälkeen. Nyt olen soittanut sitä, ehkä 7-9 vuotta, välillä harvemmin, välillä hyvin useinkin.  Kohokohtina ovat olleet lasten ja ystävien yhteiset soittohetket. Useimmiten soittokokoonpanoissa on ollutyksi tai useampi kitara ja välillä myös piano.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat