Muistan pikku poikana isäni kertoneen, miten valottamalla saa yöstä päivän ja päinvastoin. Eihän se asia mitenkään uusi ole minullekkaan, mutta hieman nostalgisessa maisemassa tuo tuli taas mieleen. Valotin melko runsaasti kuutamo-olosuhteissa olevaa mökkimaisemaa, kuten olisi ollut päivä, eli valotusaika oli kohtuullisen pitkä. Oletin jotenkin väri-informaation katoavan, kun valon määrä oli kuitenkin vain kuutamon varassa. Toisin kävi, kun lähdin tarkastelemaan kuvia kotosalla, huomasin väri-informaatiota olevan kuten päivällä ja lisäksi se vastasi erittäin hyvin mielikuvaa tuosta paikasta aurinkoisena kesäpäivänä. Kuun antama valo värjäsi maiseman varsin voimakkaasti, ettei enää ollut mitenkään yksinkertaista saada päivää näyttämään takaisin alkuperäiseltä, eli yöltä.
Hauskinta, mitä huomasin tästä, missä kuu paistaa joella, alkuperäisessä versiossa väreineen kaikkineen tulee mieleen alkukevään kirkas auringonpaiste. Mikään valo tai muu yksityiskohta ei paljasta tuossa kuvassa, etteikö kuva voisi yhtä hyvin olla päivästä, varsinkin, kun kuu näyttää vahvasti auringolta. Kuvankäsittelyssä alkuperäisen tunnelman palauttaminen säätämällä niin, että maisema vastaisi jotenkin sitä näköhavaintoa, mikä kuvatessa oli tuntui kovin hankalalta, varsinkin valkotasapainon, saturaation ja vaaleitten alueiden osalta. Jäin vahvasti miettimään niitä suuria määriä yökuvia, minkä tuntuma on suorastaan epärealisinen, niinpä yritin jäljitellä tuota varsin pimeää jokilaaksoa ja palauttaa siihen tuo yön ja kuutamon autenttisuus.
Onnistuneita kuvia! Keskimmäinen kuva, jossa mökin seinä on hyvin valossa ja kuu korkealla, on todella hieno. Kuvassa on jännä, vähän pelottava tunnelma. Alimmassa kuvassa koivujen rungot ja mökki ovat hyvässä suhteessa toisiinsa. Tykkään kuvien valosta ja väreistä.
VastaaPoista