Pieni mökki reissu, yöstä päivä ja päivästä yö

Muistan pikku poikana isäni kertoneen, miten valottamalla saa yöstä päivän ja päinvastoin. Eihän se asia mitenkään uusi ole minullekkaan, mutta hieman nostalgisessa maisemassa tuo tuli taas mieleen. Valotin melko runsaasti kuutamo-olosuhteissa olevaa mökkimaisemaa, kuten olisi ollut päivä, eli valotusaika oli kohtuullisen pitkä. Oletin jotenkin väri-informaation katoavan, kun valon määrä oli kuitenkin vain kuutamon varassa. Toisin kävi, kun lähdin tarkastelemaan kuvia kotosalla, huomasin väri-informaatiota olevan kuten päivällä ja lisäksi se vastasi erittäin hyvin mielikuvaa tuosta paikasta aurinkoisena kesäpäivänä. Kuun antama valo värjäsi maiseman varsin voimakkaasti, ettei enää ollut mitenkään yksinkertaista saada päivää näyttämään takaisin alkuperäiseltä, eli yöltä.

Hauskinta, mitä huomasin tästä, missä kuu paistaa joella, alkuperäisessä versiossa väreineen kaikkineen tulee mieleen alkukevään kirkas auringonpaiste. Mikään valo tai muu yksityiskohta ei paljasta tuossa kuvassa, etteikö kuva voisi yhtä hyvin olla päivästä, varsinkin, kun kuu näyttää vahvasti auringolta. Kuvankäsittelyssä alkuperäisen tunnelman palauttaminen säätämällä niin, että maisema vastaisi jotenkin sitä näköhavaintoa, mikä kuvatessa oli tuntui kovin hankalalta, varsinkin valkotasapainon, saturaation ja vaaleitten alueiden osalta. Jäin vahvasti miettimään niitä suuria määriä yökuvia, minkä tuntuma on suorastaan epärealisinen, niinpä yritin jäljitellä tuota varsin pimeää jokilaaksoa ja palauttaa siihen tuo yön ja kuutamon autenttisuus.

Kun harrastus muuttuu

Olen tässä pikkuhiljaa rakennellut uutta ammattia ja valokuvaus muuttuu hiljalleen työksi ja ajatukset harrastamisesta kokevat pientä mullistusta. Kuitenkin on asioita, mitkä eivät muutu, eli kerran viikossa käyn katsomassa maneesissa Vantaan ponihaassa tyttöni ratsastusharjoituksia, mitä totutulla tavalla kuvaan kerta toisensa jälkeen.

Olen pyrkinyt jatkuvasti hieman myös muuttamaan kuvailmaisua, jotta kuvaamisessa olisi muutakin tarkoitusta, kun dokumentaarinen tunnin seuraaminen. Kuvaus-olosuhteet ovat hyvin vaativat, koska valaistus on melko heikko ja on toteutettu hieman keskenään eri värisillä loistevaloilla. Osaksi valot ovat lähinnä lievästi oranssiin taipuvat ja osa lähinnä perus loistevalotyyppistä, jolloin kuvien sävyala vaihtelee magentan, oranssin ja vihreän välimaastossa kuitenkin häivyttäen osan aallonpituuksista, ettei luonnollisia valoja oiken saa edes korjaamalla aikaan. Tällä kertaa tyydyin kuvissa vain ratsastuksen kuvaamiseen, jossa rajoitteena on kuvauspaikka ja objektiivit. Pääosa kuvista on 70-200mm 2.8 kuvattuja ja kamerana 5D mk II mutta joukossa on myös muutama 50mm 1.8 kuvia.

Mahdollisuudet kuvien variointiin ovat melko rajallisia. Ratsastustiet ovat tarkkaan vakioituja, valojen sijainti vaikuttaa myös kuvaamiseen. Polttoväli on toinen merkittävistä kuvien variointiin vaikuttavista tekijöistä. Toinen on istumapaikan valinta, jossa on vajaan 20m matkalla mahdollisuus valita sopiva sijainti.Taustan valintaa voi yrittää kuvatessa rajauksella valitsemaan, mutta usein merkittävin tapa jää lähinnä suuren aukon tehtäväksi. Valotusajat ovat varsinkin tähän aikaan vuodesta hirvittävän pitkiä, varsinkin kovassa vauhdissa ratsastettaessa ja ongelmaa lisää, jos kohteena on tumma hevonen. Oikean valotusajan löytäminen on välillä varsin hankalaa, varsinkin jos tunnilla kuvaa useampaa ratsastajaa, joiden hevoset ovat hyvin eri sävyisiä. Tässä näkee myös hyvin, miten noin 5m ero istumapaikassa voi muuttaa kuvia paljonkin. Valaisun riittävyyden ongelmat tulevat myös hyvin esiin. Käytännössä himmentäminen ei käytännössä ole järkevää, koska jo näillä arvoilla joudutaan käyttämään ISO 6400 tai ISO 3200. Käytännössä aukko on täysi eli 2.8.

Tunteja on kerran viikkoon, joten materiaalia kertyy jatkuvasti. Käytännössä perus tunnin kuvaaminen on erittäin hyvä keino harjoitella panorointia ja samalla voi myös testata liikkeen epäterävyyttä. Käytännössä liikkeen pysäyttäminen on vain yksi ilmaisumuoto niistä lukuisista vaihtoehdoista. Itse pidän melkoisesti liikkeen näkemisestä kuvissa, vaikka on alueita, missä oma silmä on jotenkin tottunut näkemään asiat tietyllä tavalla. Esimerkkinä voi olla vaikka pisaran pysäytyskuvat. Siihen ajatukseen kuuluu tuo liikkeen täydellinen pysäyttäminen, mutta ratsastuksessa vaihtoehtoja on paljon enemmän. Kuuluisa valokuvaaja Ernst Haas on käyttänyt pitkiä valotusaikoja härkätaisteluita kuvatessa. Kuviin on saatu maalausmainen tuntuma, jolla saadaan esiin tunnelmasta jotain aivan muuta, kun hiekanmurut ja muletan hienot yksityiskohdat. Toisinaan olen itsekin käyttänyt varsin pitkiä valotusaikoja. Nyt kuitenkin on ollut pyrkimyksenä mielellään yli 1/100s.