Yhden valolähteen hallinta pisarakuvauksessa

Sain pienen haasteen pisaroiden kuvaamiseksi yhdellä valolla, siten, että voin hallita pisaroiden valokuvioita. Pienen itsepäisyyden ja melkoisen kokeiluhalun pohjalla lähdin pohtimaan ratkaisua käyttäen melko yksinkertaista ns. kuvaustelttaa ja laajaa lasiastiaa. Keittiön välineitä käyttämällä ja tietosanakirjoja käyttäen toteutin valaisun ruokahuoneen pöydällä.

Olen kovin ihastunut veden loputtoman monimuotoiseen ja sattumanvaraiseen muotoon, joka toisinaan saattaa saada jopa inhimillisiä ja eläimellisiä muotoja. Kovin paljon en halua sekottaa värejä, joten usein mielellään pyrin hakemaan sävyt taustakankaan sinisestä, ja muutenkin melko monokromaattisesta värimaailmasta, minkä miellän myös parhaiten veteen kuuluvaksi.

Kaikissa on ollut käytössä valaisimena vain yksi salama, joka on triggerillä sijoitettu kuvauspisteessä takaoikealle. Alkupään kuvissa vasemmalta puolelta kuvaa valaisee peili ja lisäksi himmeä kiilto veden pinnassa on saatu aikaan objektiivin ympärillä olevalla leivinpaperilla. Loppuosan kuvissa kuplien ja vesivanojen keskellä sijaitsevat valojuovat on valaistu salamalla kahdella valoraolla salaman edessä, välissä varsinaisena valopintana toimii diffuusorikalvo, eli kuvateltan reuna. Alkuperäisessä haasteessa edellytyksenä oli valon hallinta, kuten se tässäkin on tavoitteeseen päästy.

Tällaisten pisarakuvien ja yleensä kuvahaasteiden asettaminen ja toteuttaminen on valokuvauksen suola. Aina ei tarvitse kovin ihmeellisiä välineitä, jotta saat toteutettua haluamasi kuvat ja koskaan ei voi sanoa, ettei mitään olisi oppinut. Näitäkin pisarakuvia olen kymmeniä aikaisempiakin kertoja ottanut viimeisen 4 vuoden aikana ja kehyksiinkin on 4 kuvaa ehtinyt viime keväänä.
Näiden kuvien mittasuhteet ja ympäristö on vaikeasti hahmotettavissa. Tällä kertaa pisaroiden koko on sentin ja alle 5cm välillä, mutta taustan "maisema" saa vaikutelman muistuttamaan suuria muodostelmia.

Kysymyksiä pisaroista ja samalla hieman salamakokeiluaja

Tästä on kulunut kohta puoli vuotta, kun lähdin rakentelemaan kevätnäyttelyn kuvia, aiheesta mihin olen aina palannut. Itselleni vesi erilaisissa muodoissaan on osa hyvin suurta osaa kuvistani, siksi tällaiseen aiheeseen riittää pienikin tekosyy kokeilla. Samaa aihetta on käsitelty tänä vuonna myös Kamera-lehdessä ja lukuisissa muissa paikoissa, mutta satunnaisten muotojen synty ja kuvaus on aina mielenkiintoista. Tällä kertaa innoittajana oli kysely facebook ryhmässä, jossa kyseltiin neuvoja tämän tapaiseen valokuvaukseen. Kysymykseen vastatessa tuli halu myös itse taas nähdä asiaa uusin silmin, joten päätin viritellä välineet kuntoon ja samalla vähän pyrkiä verestämään kuvaamista.

Perus periaatteet ovat aivan samat, kun minkä tahansa läpinäkyvän esineen valokuvauksessa ja lisäksi vaikuttaa veden nopea liike, jonka pysäyttäminen edellyttää, joko nopeaa suljinaikaan, tai salaman käyttämista. Aiemmin kirjoituksissani olen pohtinut nopean salaman ja suljinajan käyttöä, mutta nyt tein tällä kertaa myös hyvin pitkillä valotuksilla. Käytännössä valotusajan merkitys on vain vallitsevan valon osuuden lisäämisessä. Näistä kuvista tuossa ensimmäisessä on 4s valotusaika, joka lisää hieman kullan hehkua. Toisaalta en halunnut näihin voimakkaasti taustaa, koska veden ja pisaran maailma on hieman sinertävä omassa ajatusmaailmassa ja niin jätin kuvan taustan hyvin tummaksi tai oikeastaan täysin mustaksi. Kaikki kuvani otin Sigman 105mm macro objektiivillä, suurennussuhteen vaihdellessa 1:1,2 ja 1:1 välillä. Kuvausetäisyys siis vaihteli ehkä 10cm etäisyydellä tai hieman kauempana. Salamat olivat Canon Speedlight EX550 ja EX580, triggereinä Yongnuo RF-602 sarja.

4s f16, kaksi salamaa, ISO 50

Ensimmäisen kuvan taustana on tumma sininen seinä, vettä kaadetaan konjakkilasiin. Kuva on rajaamaton, kuten kuvani yleensäkin pyrin kuvaamaan suoraa lopullisessa ulkoasussa. Pitkä valotusaika on valaissut valopisteet yllä olevasta kattolampusta, mutta pitkä valotusaika on pehmentänyt kaksiosaisen valon näkyviin. Salamat valaisevat molemmilta sivuilta.

Kuten edellä valaisu on merkittävästi lyhyempi ja myös ISO-arvoa on nostettu, jolloin veteen saadaan enemmän sisältöä. Salamat ovat taka-alalla, mutta pyöreät pinnat saavat heijastumat näkymään voimakkaastikin taka-alalta tulevasta salamasta.

Tässä viimeisessä kuvassa olen muuttanut konjakkilasin tilalle Sarpanevan metallisen lautasen, missä vettä on muutaman millin verran pohjalla ja salamat on sijoitettu vielä voimakkaammin toinne takaviistton sivulle ja vasen voimakkaammin takaata. Teräs peilaa pisaroita voimakkaasti, joka saa tavallaan pisaroinnin jatkumaan syvyyksiin. Veden pinnan ja teräksen pinnan raja hämärtyy ja luo jatkuvuuden tunnetta.

Pieni mökki reissu, yöstä päivä ja päivästä yö

Muistan pikku poikana isäni kertoneen, miten valottamalla saa yöstä päivän ja päinvastoin. Eihän se asia mitenkään uusi ole minullekkaan, mutta hieman nostalgisessa maisemassa tuo tuli taas mieleen. Valotin melko runsaasti kuutamo-olosuhteissa olevaa mökkimaisemaa, kuten olisi ollut päivä, eli valotusaika oli kohtuullisen pitkä. Oletin jotenkin väri-informaation katoavan, kun valon määrä oli kuitenkin vain kuutamon varassa. Toisin kävi, kun lähdin tarkastelemaan kuvia kotosalla, huomasin väri-informaatiota olevan kuten päivällä ja lisäksi se vastasi erittäin hyvin mielikuvaa tuosta paikasta aurinkoisena kesäpäivänä. Kuun antama valo värjäsi maiseman varsin voimakkaasti, ettei enää ollut mitenkään yksinkertaista saada päivää näyttämään takaisin alkuperäiseltä, eli yöltä.

Hauskinta, mitä huomasin tästä, missä kuu paistaa joella, alkuperäisessä versiossa väreineen kaikkineen tulee mieleen alkukevään kirkas auringonpaiste. Mikään valo tai muu yksityiskohta ei paljasta tuossa kuvassa, etteikö kuva voisi yhtä hyvin olla päivästä, varsinkin, kun kuu näyttää vahvasti auringolta. Kuvankäsittelyssä alkuperäisen tunnelman palauttaminen säätämällä niin, että maisema vastaisi jotenkin sitä näköhavaintoa, mikä kuvatessa oli tuntui kovin hankalalta, varsinkin valkotasapainon, saturaation ja vaaleitten alueiden osalta. Jäin vahvasti miettimään niitä suuria määriä yökuvia, minkä tuntuma on suorastaan epärealisinen, niinpä yritin jäljitellä tuota varsin pimeää jokilaaksoa ja palauttaa siihen tuo yön ja kuutamon autenttisuus.

Kun harrastus muuttuu

Olen tässä pikkuhiljaa rakennellut uutta ammattia ja valokuvaus muuttuu hiljalleen työksi ja ajatukset harrastamisesta kokevat pientä mullistusta. Kuitenkin on asioita, mitkä eivät muutu, eli kerran viikossa käyn katsomassa maneesissa Vantaan ponihaassa tyttöni ratsastusharjoituksia, mitä totutulla tavalla kuvaan kerta toisensa jälkeen.

Olen pyrkinyt jatkuvasti hieman myös muuttamaan kuvailmaisua, jotta kuvaamisessa olisi muutakin tarkoitusta, kun dokumentaarinen tunnin seuraaminen. Kuvaus-olosuhteet ovat hyvin vaativat, koska valaistus on melko heikko ja on toteutettu hieman keskenään eri värisillä loistevaloilla. Osaksi valot ovat lähinnä lievästi oranssiin taipuvat ja osa lähinnä perus loistevalotyyppistä, jolloin kuvien sävyala vaihtelee magentan, oranssin ja vihreän välimaastossa kuitenkin häivyttäen osan aallonpituuksista, ettei luonnollisia valoja oiken saa edes korjaamalla aikaan. Tällä kertaa tyydyin kuvissa vain ratsastuksen kuvaamiseen, jossa rajoitteena on kuvauspaikka ja objektiivit. Pääosa kuvista on 70-200mm 2.8 kuvattuja ja kamerana 5D mk II mutta joukossa on myös muutama 50mm 1.8 kuvia.

Mahdollisuudet kuvien variointiin ovat melko rajallisia. Ratsastustiet ovat tarkkaan vakioituja, valojen sijainti vaikuttaa myös kuvaamiseen. Polttoväli on toinen merkittävistä kuvien variointiin vaikuttavista tekijöistä. Toinen on istumapaikan valinta, jossa on vajaan 20m matkalla mahdollisuus valita sopiva sijainti.Taustan valintaa voi yrittää kuvatessa rajauksella valitsemaan, mutta usein merkittävin tapa jää lähinnä suuren aukon tehtäväksi. Valotusajat ovat varsinkin tähän aikaan vuodesta hirvittävän pitkiä, varsinkin kovassa vauhdissa ratsastettaessa ja ongelmaa lisää, jos kohteena on tumma hevonen. Oikean valotusajan löytäminen on välillä varsin hankalaa, varsinkin jos tunnilla kuvaa useampaa ratsastajaa, joiden hevoset ovat hyvin eri sävyisiä. Tässä näkee myös hyvin, miten noin 5m ero istumapaikassa voi muuttaa kuvia paljonkin. Valaisun riittävyyden ongelmat tulevat myös hyvin esiin. Käytännössä himmentäminen ei käytännössä ole järkevää, koska jo näillä arvoilla joudutaan käyttämään ISO 6400 tai ISO 3200. Käytännössä aukko on täysi eli 2.8.

Tunteja on kerran viikkoon, joten materiaalia kertyy jatkuvasti. Käytännössä perus tunnin kuvaaminen on erittäin hyvä keino harjoitella panorointia ja samalla voi myös testata liikkeen epäterävyyttä. Käytännössä liikkeen pysäyttäminen on vain yksi ilmaisumuoto niistä lukuisista vaihtoehdoista. Itse pidän melkoisesti liikkeen näkemisestä kuvissa, vaikka on alueita, missä oma silmä on jotenkin tottunut näkemään asiat tietyllä tavalla. Esimerkkinä voi olla vaikka pisaran pysäytyskuvat. Siihen ajatukseen kuuluu tuo liikkeen täydellinen pysäyttäminen, mutta ratsastuksessa vaihtoehtoja on paljon enemmän. Kuuluisa valokuvaaja Ernst Haas on käyttänyt pitkiä valotusaikoja härkätaisteluita kuvatessa. Kuviin on saatu maalausmainen tuntuma, jolla saadaan esiin tunnelmasta jotain aivan muuta, kun hiekanmurut ja muletan hienot yksityiskohdat. Toisinaan olen itsekin käyttänyt varsin pitkiä valotusaikoja. Nyt kuitenkin on ollut pyrkimyksenä mielellään yli 1/100s.

Katse kohti uutta ammattia

Olen harrastanut nyt 25-vuotta valokuvausta. Harrastamisen lisäksi olen käynyt kahdet valokuvauksen opinnot: Muurlan Opistossa 2-vuotisen valokuvauslinjan ja Hyvinkään taidekoulun valokuvauksen iltalinjan 1 vuotisen linjan. Nyt omista unelmista on vihdoin tullut totta, olen aloittamassa yritystoimintaa valokuvaajana ja jo kolmatta kertaa aloittelen harrastustoiminnasta työuraa.

Se mikä valokuvauksessa on parasta, tapoja ja tyylejä on erilaisia, eikä voi sanoa koskaan olevansa täysin valmis ja ettei valokuvaamisesta löytäisi aina jotain uutta. Nyt ehkä pyrin jatkossa esittämään tässä blogissa harrastustoiminnan kuvaa ja jatkan ammatillisen kuvakerronnan uudella sivustolla joka on suunnitteilla. Täällä voin samalla jatkaa itselleni tärkeitä visuaalisia aiheita ja samalla välillä myös "läträtä" kuvilla ilman kaupallista päämäärää tai motiivia.

Kuten jo aiemmin blogin kuvissa keskeisimpiä kuva-aiheita on ollut vesi. Jatkan tässä sitä jo tutuksi tullutta sarjaa, joka visuaalisesti on ehkä lähinnä omaa itseäni. Kolmen vuoden tiivis opiskelu ja yrityksen perustamisen paineet ovat näkyneet huomattavasti harvemmissa kuvissa aikaisempaan julkaisutahtiin nähden. Tässä pieni otos viikonlopun Ruokolahdella viettämästä mökkeilytuokiosta. Suomalainen luonto elokuussa on kauneimmillaan. Syyspuolen kosteuden aiheuttama kuulakkuus ja kontrastisuus ovat asioita mistä voi luonnon hiljaisuudessa vain nauttia.

Moods näyttely ja omat kuvani.

Tässä se nyt on, kahden vuoden opiskeluiden loppuhuipennus Kiskon Kivimakasiinissä Muurlan Opiston kesänäyttelyn muodossa. Jos on näyttelylle hulppeat puitteet, on  kyllä sisältökin hienoa. Kun siellä vierailee, kannattaa varata riittävästi aikaa, näyttely on varsin laaja. Ensimmäisen ja toisen vuosikurssin oppilaat ovat laittaneet noin 150 kuvaa esille, joista suurempi osa on erityisesti tähän näyttelyyn tehtyjä töitä, mutta osa töistä on ollut mm. Muutos näyttelyssä mukana. Lisäksi näyttelyn kolmannessa kerroksessa on kuvien lisäksi toisen vuosikurssin oppilaiden Waves - Aaltoja esitys. Sen kesto on noin 45 minuuttia.

Omat työni koostuvat näistä vedoksista, sekä aiemmin Muutoksia näyttelyn pieni vesipisara vedoksista.

Valmis

Voiko koskaan  sanoa, olen valmis valokuvaaja? Minulla on kuitenkin yksi elämänvaihe jäämässä taakse varsinaisena valokuvauksen opiskelijana. Kaksi vuotta Muurlan-opistossa 2011-2013 ja vuosi Hyvinkään taidekoulussa 2010-2011 ja 25 vuotta kestäneen harrastuksen tuoma tieto odottaa nyt vain käyttäjää . Nyt alkaa aika keskittyä siihen mielenkiintoisena ja monipuolisena haastavana työnä, jossa itse määrittelee, millaista kuvaa ja kuvakerrontaa aikoo jatkossa tehdä.

Monet ovat sanoneet, ettei työtä saisi pitää harrastuksena ja että sen suorittaminen veisi jotenkin sen lumon pois. Omalta kohdaltani en usko sen kuitenkaan mitenkään haittaavan, oman visuaalisen maailman laajentamiseksi voi olla tervettä pyrkiä jatkuvasti kokeilemaan jotain uutta, missä ei toisaalta ole kaupallisia paineita. Varmasti työkuvat ja oman harrastamisen kuvat kohtaavat ja leikkaavat toisiaan, mutta kokeilu ja harrastaminen ovat jatkuvan kehittymisen ehto.

Viimeinen tilaisuus näyttää osaamistaan opiskelun puitteissa alkaa nyt seuraavana viikonloppuna, jolloin Kiskon kivimakasiinissä alkaa näyttely Moods 15.6.-22.7.2013 Näyttely on Muurlan opiston valokuvalinjojen opiskelijanäyttely, jossa töitä on 19 eri esittäjältä.

Kesäisiä terveisiä Rantasalmesta: