Sivut

15.10.2011

Syksyn piirrustuksia koulutyöt

Visuaalinen hahmottaminen on niitä tärkeitä taitoja, mitä valokuvaamisessa pitää oppia. Valon ymmärtäminen ja rajaaminen/asemointi ovat yhtä tärkeitä, vaikka kamera ei olisikaan aina ensimmäisenä kädessä. Pitkästä aikaa on myös samalla hauska muistella koulun 27 vuotta sitten annettuja piirrustusoppeja. On niistä selvästi jotain hyötyä ollut, kun sain aikaan koulussa seuraavat työt.


Mallina kesäkurpitsan lehti, punajuuri ja joitakin purkkeja.


 

Aiheena kaksi(tai useampi) tilaa, kuvassa vähintään kaksi elementtiä tilasta


Mallina lehmän kallo


Mallina röykkiö pahvilaatikoita


Mallina muovinen alli, vähintään kahdesta eri kuvakulmasta eri mittakaavassa

2 kommenttia:

  1. Kiitokset!

    Tuntuu oudolta pitää hiiliä ja liitua kädessä ensimmäisen kerran 27 vuoteen. Kaikesta huolimatta voin suositella, uskomattoman opettavaa hommaa kuvien asettelun ja valon hahmottamiseen.

    Nämä kuvat ovat ensimmäisiä kuvia uudella täyskennoisella (vanha 5D).

    VastaaPoista

Lukijat