Yhden valolähteen hallinta pisarakuvauksessa

Sain pienen haasteen pisaroiden kuvaamiseksi yhdellä valolla, siten, että voin hallita pisaroiden valokuvioita. Pienen itsepäisyyden ja melkoisen kokeiluhalun pohjalla lähdin pohtimaan ratkaisua käyttäen melko yksinkertaista ns. kuvaustelttaa ja laajaa lasiastiaa. Keittiön välineitä käyttämällä ja tietosanakirjoja käyttäen toteutin valaisun ruokahuoneen pöydällä.

Olen kovin ihastunut veden loputtoman monimuotoiseen ja sattumanvaraiseen muotoon, joka toisinaan saattaa saada jopa inhimillisiä ja eläimellisiä muotoja. Kovin paljon en halua sekottaa värejä, joten usein mielellään pyrin hakemaan sävyt taustakankaan sinisestä, ja muutenkin melko monokromaattisesta värimaailmasta, minkä miellän myös parhaiten veteen kuuluvaksi.

Kaikissa on ollut käytössä valaisimena vain yksi salama, joka on triggerillä sijoitettu kuvauspisteessä takaoikealle. Alkupään kuvissa vasemmalta puolelta kuvaa valaisee peili ja lisäksi himmeä kiilto veden pinnassa on saatu aikaan objektiivin ympärillä olevalla leivinpaperilla. Loppuosan kuvissa kuplien ja vesivanojen keskellä sijaitsevat valojuovat on valaistu salamalla kahdella valoraolla salaman edessä, välissä varsinaisena valopintana toimii diffuusorikalvo, eli kuvateltan reuna. Alkuperäisessä haasteessa edellytyksenä oli valon hallinta, kuten se tässäkin on tavoitteeseen päästy.

Tällaisten pisarakuvien ja yleensä kuvahaasteiden asettaminen ja toteuttaminen on valokuvauksen suola. Aina ei tarvitse kovin ihmeellisiä välineitä, jotta saat toteutettua haluamasi kuvat ja koskaan ei voi sanoa, ettei mitään olisi oppinut. Näitäkin pisarakuvia olen kymmeniä aikaisempiakin kertoja ottanut viimeisen 4 vuoden aikana ja kehyksiinkin on 4 kuvaa ehtinyt viime keväänä.
Näiden kuvien mittasuhteet ja ympäristö on vaikeasti hahmotettavissa. Tällä kertaa pisaroiden koko on sentin ja alle 5cm välillä, mutta taustan "maisema" saa vaikutelman muistuttamaan suuria muodostelmia.

Kysymyksiä pisaroista ja samalla hieman salamakokeiluaja

Tästä on kulunut kohta puoli vuotta, kun lähdin rakentelemaan kevätnäyttelyn kuvia, aiheesta mihin olen aina palannut. Itselleni vesi erilaisissa muodoissaan on osa hyvin suurta osaa kuvistani, siksi tällaiseen aiheeseen riittää pienikin tekosyy kokeilla. Samaa aihetta on käsitelty tänä vuonna myös Kamera-lehdessä ja lukuisissa muissa paikoissa, mutta satunnaisten muotojen synty ja kuvaus on aina mielenkiintoista. Tällä kertaa innoittajana oli kysely facebook ryhmässä, jossa kyseltiin neuvoja tämän tapaiseen valokuvaukseen. Kysymykseen vastatessa tuli halu myös itse taas nähdä asiaa uusin silmin, joten päätin viritellä välineet kuntoon ja samalla vähän pyrkiä verestämään kuvaamista.

Perus periaatteet ovat aivan samat, kun minkä tahansa läpinäkyvän esineen valokuvauksessa ja lisäksi vaikuttaa veden nopea liike, jonka pysäyttäminen edellyttää, joko nopeaa suljinaikaan, tai salaman käyttämista. Aiemmin kirjoituksissani olen pohtinut nopean salaman ja suljinajan käyttöä, mutta nyt tein tällä kertaa myös hyvin pitkillä valotuksilla. Käytännössä valotusajan merkitys on vain vallitsevan valon osuuden lisäämisessä. Näistä kuvista tuossa ensimmäisessä on 4s valotusaika, joka lisää hieman kullan hehkua. Toisaalta en halunnut näihin voimakkaasti taustaa, koska veden ja pisaran maailma on hieman sinertävä omassa ajatusmaailmassa ja niin jätin kuvan taustan hyvin tummaksi tai oikeastaan täysin mustaksi. Kaikki kuvani otin Sigman 105mm macro objektiivillä, suurennussuhteen vaihdellessa 1:1,2 ja 1:1 välillä. Kuvausetäisyys siis vaihteli ehkä 10cm etäisyydellä tai hieman kauempana. Salamat olivat Canon Speedlight EX550 ja EX580, triggereinä Yongnuo RF-602 sarja.

4s f16, kaksi salamaa, ISO 50

Ensimmäisen kuvan taustana on tumma sininen seinä, vettä kaadetaan konjakkilasiin. Kuva on rajaamaton, kuten kuvani yleensäkin pyrin kuvaamaan suoraa lopullisessa ulkoasussa. Pitkä valotusaika on valaissut valopisteet yllä olevasta kattolampusta, mutta pitkä valotusaika on pehmentänyt kaksiosaisen valon näkyviin. Salamat valaisevat molemmilta sivuilta.

Kuten edellä valaisu on merkittävästi lyhyempi ja myös ISO-arvoa on nostettu, jolloin veteen saadaan enemmän sisältöä. Salamat ovat taka-alalla, mutta pyöreät pinnat saavat heijastumat näkymään voimakkaastikin taka-alalta tulevasta salamasta.

Tässä viimeisessä kuvassa olen muuttanut konjakkilasin tilalle Sarpanevan metallisen lautasen, missä vettä on muutaman millin verran pohjalla ja salamat on sijoitettu vielä voimakkaammin toinne takaviistton sivulle ja vasen voimakkaammin takaata. Teräs peilaa pisaroita voimakkaasti, joka saa tavallaan pisaroinnin jatkumaan syvyyksiin. Veden pinnan ja teräksen pinnan raja hämärtyy ja luo jatkuvuuden tunnetta.